Myrsky jätti tuhansia talouksia pimeäksi

Eilisillan myrsky vei sähköt jopa 10 000 kotitaloudelta Etelä- ja Lounais-Suomessa. Sähkölinjojen päälle kaatui alueella useita puita. Myös Itä-Hämeessä, Etelä-Savossa ja Pirkanmaalla oli laajoja katkoksia.

Eilen illalla varsinkin eteläistä Suomea riepotelleen myrskyn jäljiltä useita tuhansia asuntoja oli ilman sähköä vielä keskiviikkoaamuna.

Sähkökatkoksista kärsi illan ja yön aikana ainakin 10 000 taloutta. Suurin osa vioista saatiin korjatuiksi viimeistään puoleen päivään mennessä.

Sähkönjakeluhäiriöitä oli Varsinais-Suomea, Pirkanmaata ja Etelä-Savoa myöten. Päivän mittaan sähkönjakelussa ilmeni lisää paikallisia häiriöitä eri puolilla Suomea.

Kaatuneiden puiden raivaus ja vesivahinkojen torjuminen ovat kuormittaneet Etelä-Suomen pelastuslaitoksia. Kovimmin myrsky koetteli pääkaupunkiseutua. Pelkästään Helsingin pelastuslaitos sai tiistai-illan ja yön aikana noin 150 myrskyyn liittyvää tehtävää. Länsi-Uudenmaan hätäkeskuksella tehtäviä oli lähes 90.

Pika-alukset peruivat vuorojaan

Junaliikenteen odotetaan Etelä-Suomen rantaradalla palautuvan normaaliksi puolenpäivän jälkeen. VR on korjannut edelleen aamupäivällä liikenteenohjauksen järjestelmänsä vikaa, jonka illan myrsky aiheutti.

Laivaliikenne Suomenlahdella on sujunut kommelluksitta. Aikaisin aamulla kaksi ulkomaista risteilijäalusta jätti Helsingin-pysähdyksensä väliin huonon sään vuoksi. Tallinnan ja Helsingin välillä liikennöivien pika-aluksien lähdöt on peruttu myöhäiseen iltapäivään asti. Laivayhtiöistä kuitenkin arvellaan, etteivät pika-alukset pääse keskiviikon aikana lainkaan liikennöimään.

Ilmailulaitoksen mukaan myrskyisällä säällä ei ollut yön tai aamun aikana mainittavaa vaikutusta lentoliikenteeseen. Tiistai-iltana lennot myöhästelivät hieman, kun muutamat koneet joutuivat kiertämään pahimmat ukkospilvet.

Karjalohjalla Uudellamaalla todennäköisesti salaman sytyttämä tulipalo tuhosi kookkaan leirikeskusrakennuksen myöhään tiistaina. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Kaksikerroksinen noin 400 neliön hirsirakennus tuhoutui palossa käyttökelvottomaksi. Aineelliset vahingot kohoavat noin 100 000 euroon.

Varsinais-Suomessa Teijon kartanon muotopuutarhassa myrsky aiheutti kulttuurihistoriallisesti korvaamatonta vahinkoa. Perniön kunnassa sijaitsevan kartanon puiston pohjoisosa tuhoutui kokonaan.

Myös puutarhaa ympäröivä valurauta-aita kärsi pahoin. Kartanon vuonna 1770 valmistunut päärakennus ja sivurakennukset sekä puutarhan eteläinen osa säästyivät vahingoilta. Reija Ruuhela Ilmatieteen laitokselta arvioi, että Teijon tuhojen aiheuttaja saattoi olla trombi tai syöksyvirtaus.

Voimakkaita puuskia myös tänään

Ilmatieteen laitoksen mukaan tiistain aikana Suomen maa-alueille iski maahan noin 1500 salamaa.

Salamointi vastasi rajuhkoa ukonilmaa etenkin pääkaupunkiseudun länsipuolella. Tiistai-illan tyyppisiä voimakkaita ukkosia esiintyy Suomessa keskimäärin muutaman kerran kesässä.

Ilmatieteen laitos varoittaa myös tänään voimakkaasta itätuulesta etelärannikolla. Suomenlahdella tuuli yltyy myrskylukemiin. Iltapäivällä tuulen odotetaan kääntyvän kaakkoon ja heikkenevän vähitellen.

Tuuli on kuitenkin vielä illallakin melko voimakasta. Maan eteläosaan ennustetaan kuurosateita, mutta ukkosta ei ole Ilmatieteen laitoksen mukaan enää odotettavissa.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 10.08.2005)

Lue myös:

    Uusimmat