Myrkyllistä jätettä Norsunluurannikolta kohti Ranskaa

Myrkyt aiheuttivat elokuussa kymmenen ihmisen kuoleman ja tuhansia sairastui. Jäte puhdistetaan Ranskassa.

Tonneittain myrkyllistä jätettä on lähtenyt säiliöaluksella Norsunluurannikolta kohti Ranskaa.

Yli 140 säiliöllistä jätettä ja saastunutta maata lastattiin Ranskassa rekisteröityyn alukseen, joka lähti eilen kymmenpäiväiselle matkalle kohti Eurooppaa.

Maat ovat peräisin Abidjanin kaatopaikoilta, joille myrkkyä vietiin elokuussa. Myrkyt aiheuttivat Norsunluurannikolla kymmenen ihmisen kuoleman ja tuhansia sairastui.

Kyseessä oli ensimmäinen kaikkiaan neljästä jätekuljetuksesta. Puhdistusoperaatiosta vastaa ranskalaisyhtiö Tredi International, ja jäte päätyy käsittelyyn Ranskan kaakkoisosaan.

Tredin edustajan mukaan kuusi viikkoa sitten alkanut puhdistusoperaatio Abidjanissa alkaa olla loppuvaiheessa.

Probo Koala -tutkimukset jatkuvat

Tutkimukset jatkuvat yhä Norsunluurannikolla ja Euroopassa siitä, miten ja miksi 500 tonnia jätettä dumpattiin ilman varotoimia Probo Koala -aluksesta Abidjaniin. Hollannissa päämajaansa pitävän rahtiyhtiö Trafiguran aluejohtaja on pidätetty Abidjanissa, ja häntä odottavat syytteet jätelakien rikkomisesta.

Yhtiö kiistää tehneensä mitään väärää ja sanoo uskoneensa jätteet paikallisen jäteyhtiön huomaan.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat