Myrkkyvuoto Äänekosken tehtaalla

Äänekosken Metsä-Botnian tehtaalla tapahtui myrkkyvuoto eilisiltana.

Myrkkyvuoto aiheutti vaaratilanteen Metsä-Botnian tehtaalla Äänekoskella myöhään eilisiltana. Vuoto aiheutui klooridioksidivesiputken rikkoontumisesta, minkä jälkeen tehtaan lattialle valui noin 60 kuutiota myrkyllistä vettä. Huonetilassa nesteestä vapautui myrkyllistä klooridioksidikaasua.

Palokunta sai hälytyksen vuodosta klo 22. Se sai myrkkyvuodon tukittua runsaassa tunnissa, eikä kukaan tehtaan työntekijöistä ehtinyt loukkaantua. Myrkyllinen neste johdettiin hallitusti lattiaritilöiden alla olevia suuria kanaaleita pitkin jätevesipuhdistamon varoaltaalle. Paikalla olivat Äänekosken-Suolahden pelastuslaitoksen yksiköt sekä tehtaan oma palokunta, joka tunsi paikat ja sulki putken venttiilin.

Tie poikki

Myrkkykaasun haju levisi tehtaasta lähiympäristöön, minkä vuoksi palokunta katkaisi varmuuden vuoksi Äänekoski-Suolahti-tien liikenteen joksikin aikaa. Kun mittauksissa ei tullut vastaan pitoisuuksia, arvioitiin kaasuvaaratilanteen olevan ohi noin klo 23.15. Lähistöllä ei ollut asutusta, ja tehtaalta oli kaupungille matkaa noin puolentoista kilometrin verran.

-Klooridioksidi aiheuttaa silmien ja hengitysteitten sekä limakalvojen ärsytystä. Jos aineelle altistuu enemmän, sitä joutuu keuhkoihin ja aiheutuu mm. keuhkopöhöä, kertoi paloesimies Veli-Matti Koivu tänään.

Suojapuku turvasi

Kaikilla niillä, jotka sukelsivat onnettomuuden torjumiseksi kaasun sekaan, oli yllään kaasusuojapuku. Myös tuulen suunta oli suosiollinen. Samoin irti päässyt kaasu pysyi melko hyvin tehdasrakennuksen sisällä. Poikki mennyt putki sijaitsi sisällä kemikaaliosastolla, ja tämä vaimensi osaltaan kaasun ilmaan pääsyä. Kaasua tuuletettiin hallitusti niin, että aivan kaikkia ovia ei pidetty kerrallaan auki.

Ainetta käytetään tehtaalla sellun valkaisuun. Tehdas oli ollut eilisaamuna jo toiminnassa seisokin jälkeen, kun vauhtia jouduttiin jonkin verran hidastamaan massaosastolla olleiden vaikeuksien vuoksi. Kun kemikaaliosastoa otettiin taas uudelleen päälle, putki posahti rikki. Se oli ilmeisesti vain heikentynyt. Putkivahinko ei aiheuttanut kovin suuria häiriöitä tehtaan toiminnalle. Tehdas ajettiin kuitenkin alas ja putki pantiin kuntoon, minkä jälkeen toiminta voi jatkua.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat