Myrkkysurmista epäillyn vangitseminen vaakalaudalla

Kahdesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä epäillyn sairaanhoitajan vangitsemisen jatkoa käsitellään iltapäivällä Tampereen käräjäoikeudessa. 26-vuotias hoitaja kiistää edelleen syyllisyytensä.

Ylöjärven vammaismurhista epäillyn sairaanhoitajan asianajaja Jouni Hirsimäki on pyytänyt Tampereen käräjäoikeudelta vangitsemisasian uudelleenkäsittelyä. Hirsimäki sanoo päämiehensä ehdottaneen asiaa itse.

26-vuotiasta hoitajaa epäillään kahdesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä. Tampereen käräjäoikeus käsittelee vangitsemisasiaa tänään puoliltapäivin. Nuoren naisen vangitsemista joko jatketaan tai hänet päästetään vapaaksi.

Hirsimäen mukaan vangittu ei ole itse paikalla henkilökohtaisesti. Hän ei halua tulla henkilökohtaisesti kuulluksi. Hirsimäki on pyytänyt asian käsittelyä salaiseksi. Asiasta päättää viime kädessä käräjäoikeus.

Sairaanhoitaja on ollut nyt poliisin tutkintavankeudessa kuukauden. Hirsimäen mukaan uudelleenkäsittelyn tarkoitus herätellä kysymystä vangitsemisen tarpeellisuudesta.

Epäilty kiistää kaiken

Kahdesta murhasta ja kahdesta murhasta epäillyn 26-vuotiaan sairaanhoitajan asianajaja Jouni Hirsimäki sanoo päämiehensä voivan samalla tavalla kuin aikaisemminkin eli olosuhteisiin nähden kohtuullisesti.

- Hän kiistää syyllisyytensä näihin kaikkiin rikoksiin, Hirsimäki sanoo päämiehestään.

Hirsimäki sanoo tavanneensa päämiestään lähinnä ennen poliisikuulusteluja. Poliisi on kuulustellut epäiltyä usemman kerran viikossa.

Epälty nainen on elänyt viimeisen kuukauden täysin eristyksissä ulkomaailmasta. Hän on saanut tavata kolmevuotiasta lastaan, mutta ei Tuomisen mukaan muita ihmisiä. Tutkintavankeudessa hän ei myöskään saa lukea rikosepäilyjä koskevaa uutisointia.

Asianajaja Hirsimäki sanoo kuitenkin kertoneensa päämiehelleen, että lööppejä on ollut.

- Hän on tavallinen kansalainen. Tottakai hän ihmettelee, että oma asia on lehtien kiinnostuksen kohteena, Hirsimäki sanoo.

Syyte asiassa on nostettava 15. marraskuuta mennessä.

Lue myös:

Taustaa:

(MTV3-Johanna Sainio)

Lue myös:

    Uusimmat