Myrkkymarmeladia Saksassa

Saksalaisia elintarvikeyrityksiä kiristävä henkilö on iskenyt jälleen. Tällä kertaa tuntematon tekijä on lisännyt myrkkyä pohjoissaksalaisen marmeladinvalmistajan tuotteisiin.

Poliisi on löytänyt Schwartauer Werke -yhtiön marmeladipurkista terveyttä vaarantavaa ainetta. Hampurissa asuva marmeladin ystävä vei purkin poliisille löydettyään purkin sisäkannesta paperilapun, jossa varoitettiin myrkyllisestä sisällöstä. Poliisin mukaan purkki on ostettu hampurilaisesta supermarketista jo viikko sitten. Poliisi ei ole kertonut, minkälaisesta myrkystä on kyse.

Poliisi vahvisti eilen, että tuntematon henkilö on yrittänyt kiristää Schwartauer Werke -yhtiötä. Viranomaiset kehottivatkin pohjoissaksalaisia kuluttajia olemaan tavallista tarkkaavaisempia. Elintarvikkeita myrkyttävät kiristäjät ovat työllistäneet Saksan poliisia pitkin syksyä.

Tuntematon henkilö tai henkilöt on myrkyttänyt Nestle-konserniin kuuluvan Thomyn tuotteita ja saattanut myrkytetyt elintarvikkeet saksalaisten kauppojen hyllyille. Joitakin kauppoja on jouduttu väliaikaisesti sulkemaan sen jälkeen, kun rahaa vaatinut kiristäjä on ilmoittanut myrkyttävänsä jonkin tietyn kaupan tuotteita. Poliisin tietojen mukaan kukaan ei ole tähän mennessä ehtinyt syödä elintarvikkeisiin lisättyä myrkkyä.
(STT-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat