Myrkkyetikka tappaa Kiinassa

Kiinassa ainakin 11 ihmisen epäillään kuolleen ja jopa 140 sairastuneen viinietikasta, joka oli pakattu aiemmin pakkasnestettä sisältäneisiin kanistereihin. Viranomaiset vahvistavat kuolleiden joukossa olevan myös lapsia.

Kyläläiset syrjäisen Xinjiangin alueella Koillis-Kiinassa olivat sairastuneet perjantaina. Alueen väestö on pääosin islaminuskoisia uiguureja, jotka viettävät parhaillaan muslimien paastokuukautta ramadania.

Viime viikolla viranomaiset vaativat tiukempia tarkastuksia myös Kiinassa suosituille, elintarvikkeina käytetyille linnun pesille. Linnun pesistä on tutkimuksissa löytynyt liiallisia määriä lihan säilömiseen käytettävää natriumnitriittiä, joka saattaa aiheuttaa syöpää. Suuri kiinalainen lääkeyhtiö Tongrengtang onkin nyt vetänyt myynnistä linnun pesä -tuotteitaan.

Kiinaa ovat viime aikoina ravistelleet useat ruokaskandaalit. Saastuneiden elintarvikkeiden riivaamassa maassa on raportoitu jopa porsaanlihasta, jonka bakteerit saivat hehkumaan pimeässä. Huhtikuusta lähtien viranomaiset ovat kampanjoineet näyttävästi laittomuuksiin syyllistyneitä ruoantuottajia vastaan. Kampanjan aikana on pidätetty noin 2000 ihmistä ja jopa 5000 yritystä on suljettu.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat