Myräkkä saapuu lauantaina etelärannikolle – Itämerellä jopa 11-metrisiä aaltoja

Perjantaiksi on luvassa heikkotuulinen päivä, mutta tuulet voimistuvat selvästi lauantain aikana.

Virosta saapuu etelärannikolle lauantaiaamuyöllä myräkkä, ja tuulet puhaltavat merellä myrskylukemissa.

– Etelärannikon maa-alueilla tuuli voi puhaltaa puuskissa yli 20 metriä sekunnissa eli puita saattaa kaatua ja sähkökatkot ovat mahdollisia, kertoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Pahimmat myrskyt jäävät kuitenkin Viron puolelle, missä tuuli voi puhaltaa puuskissa jopa 30 metriä sekunnissa.

Etelään on luvassa räntää, joka kuitenkin muuttunee vesisateeksi päivän mittaan.

Pohjoisella Itämerellä aallot voivat nousta kovimmillaan jopa yli 11-metrisiksi.

- Sen sijaan Suomenlahdella aaltokorkeus on pahimmillaan kuutisen metriä, sanoo Jokela.

Lue myös:

    Uusimmat