Myös Vattenfall kritisoi Saksan ydinvoimapäätöstä

Ruotsalainen energiayhtiö Vattenfall vaatii korvauksia Saksan valtiolta maan ydinvoimapäätöksen takia. Saksa on kertonut aikovansa sulkea kaikki ydinvoimalansa vuoteen 2022 mennessä.

– Yhtiö odottaa saavansa kohtuullisen korvauksen taloudellisista menetyksistään, sanoo Vattenfallin toimitusjohtaja Øystein Løseth tiedotteessa.

Vattenfallin mukaan se on sijoittanut muutaman viime vuoden aikana 700 miljoonaa euroa kahteen ydinvoimalaan Saksassa. Yhtiön mukaan nämä kulut pitää ottaa huomioon mahdollisia korvauksia mietittäessä.

Viime viikolla energiajätti E.ON kertoi haastavansa Saksan valtion oikeuteen ydinpolttoaineen verotuksen jatkumisen takia.

Saksan parlamentin on vielä hyväksyttävä maan uusi energiastrategia.

Vattenfallin edustajan Maria Lidzellin mukaan yhtiön vaatimukset tarkentuvat sen jälkeen.

(MTV3 – STT – Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat