Myös Turkin lomakohteissa on ollut levotonta

Myös suomalaisten suosimissa Etelä-Turkin lomakohteissa on ollut levotonta. Suomen Turkin-suurlähettiläs kehottaa turisteja välttämään suuria väkijoukkoja.

– Mielenosoituksia on ollut myös lomakohteissa Etelä-Turkissa. Olemme koko ajan yhteydessä muun muassa Suomen kunniakonsuleihin. Lomakohteissa näyttää olleen rauhallisia mielenosoituksia ja lomalaiset ovat saaneet olla rauhassa, mutta kehotamme ihmisiä välttämään suuria kokoontumisia, kertoi Suomen Turkin-suurlähettiläs Nina Vaskunlahti Huomenta Suomessa.

Tilanne on tänä aamuna aikaisempaa rauhallisempi.

– Yöllä oli koolla pienempiä ihmismääriä kuin aikaisemmin eikä poliisin voimankäytöstä ole tullut tietoa.

Vaskunlahden mukaan mielenosoittajat eivät ole väsyneet, mutta taustalla on Turkin varapääministeri Bülent Arincin eilinen sovittelevampi lausunto ja anteeksipyyntö voimankäytöstä.

– Hänhän totesi, että demokratia ei ole vain vaaleja, vaan myös oikeus osallistua keskusteluun.

Rauhanomainen mielenosoitus: Vilkuta valoja

Vaskunlahden mukaan rauhanomaiset mielenosoitukset jatkuivat eilen illalla ja viime yönä mm. Ankarassa.

– Valoja vilkuteltiin ja kattilan kansia paukuteltiin.

Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtajan Heli Mäki-Fräntin mukaan Turkkiin uskaltaa yhä matkustaa, vaikka hänkin on huolestunut Turkista kantautuvista uutisista.

– Matkanjärjestäjät seuraavat ulkoministeriön matkustussuosituksia ja niiden mukaan toimitaan.

Turkki on matkatoimistojen kesäkohteista Kreikan jälkeen toiseksi suosituin kohde.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat