Myös SDP sai säätiörahaa vastoin säätiön sääntöjä

Myös SDP on saanut vaaleihin säätiötukea vastoin säätiön omia sääntöjä.

Urheiluopistosäätiö on muun muassa ostanut SDP:ltä tauluja, vaikka säätiön tarkoitukseksi on määritelty vain urheilu- ja liikuntakasvatuksen tukeminen Suomessa.

Tukea on mennyt ainakin Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaan ja Jani Sieviselle EU-vaaleihin.

Urheiluopistosäätiön asiamies Yrjö-Olavi Aav kertoo, että säätiö on ostanut SDP:ltä taidetta 10 000 eurolla. Sievistä tuettiin 1 400 eurolla osallistumalla tämän kampanjaseminaariin.

Aav ei itse näe toimissa mitään kummallista. Säätiö hankkii rahansa sijoitustoiminnalla eikä saa valtionapua.

- Niillä omilla rahoilla me ostetaan ja tehdään mitä halutaan sääntöjen ja hallituksen päättämien valtuuksien puitteissa.

- Saadaanhan me ostaa tauluja seinille, Aav sanoo.

SDP on kertonut säätiöltä saamistaan tuista.

Urheiluopistosäätiön valtuuskuntaa johtaa Paavo Lipponen. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola oli Sievisen kampanjapäällikkönä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yleisradion ruotsinkielinen toimitus.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat