Mainos

Myös pienyrityksille vakuutus tulvien varalle

Nykyisessä järjestelmässä pienyritykset eivät kuulu valtion korvausjärjestelmän piiriin, mutta yritykset eivät ole voineet hankkia vahingot korvaavaa vakuutustakaan.

Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan hallituksen lakiesitystä tulvavahinkojen uudesta korvaustavasta.

Syksyllä hallitukselle luovutettavan esityksen mukaan valtion nykyinen korvausjärjestelmä purettaisiin, minkä jälkeen siirryttäisiin vahinkovakuutusten käyttöön.

Esityksessä on tarkoitus huomioida myös pienyritysten tarpeet. Nykyisessä järjestelmässä pienyritykset eivät kuulu valtion korvausjärjestelmän piiriin, mutta yritykset eivät ole voineet hankkia vahingot korvaavaa vakuutustakaan.

Suuryrityksille vakuutus tulvavahinkojen varalle on sen sijaan ollut mahdollinen räätälöidyllä vakuutuksella.

- Tulvavahinkojen lisäksi vahinkovakuutuksiin sisällytettäisiin myös rankkasateiden aiheuttamat ja meriveden noususta aiheutuvat vahingot. Nykyinen järjestelmä pitää sisällään vain sisävesien tulvimisen aiheuttamat vahingot, kertoo vesihallintojohtaja Kai Kaatra maa- ja metsätalousministeriöstä.

Maa- ja metsätalouden puolella syntyvät vahingot olisi ehdotuksen mukaan tarkoitus siirtää satovahinkolain piiriin. Metsävakuutuksista korvataan nykyisinkin vahinkoja, mikä aiheuttaa päällekkäisyyksiä.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.