Myös kokoomus nostaisi viinan hintaa

Pienemmät oppositiopuolueet ovat patistelleet hallitusta viinaveron korottamiseen jo aikaisemmin. Esitys viinaveron korotuksesta on osa kokoomuksen varjobudjettia.

Paineet väkevien alkoholijuomien hintojen nostamiseksi kasvavat eduskunnassa. Nyt myös suurin oppositiopuolue kokoomus on ryhtynyt vaatimaan väkevien veron nostamista takaisin tasolle, jolla se oli ennen vuonna 2004 tehtyä veronalennusta. Tavoitteena on väkevien kulutuksen vähentäminen.

Pienemmät oppositiopuolueet ovat patistelleet hallitusta viinaveron korottamiseen jo aikaisemmin. Hallitus on toistaiseksi torjunut vaatimukset veronkorotuksesta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Maija Perho sanoi ryhmän tiedotustilaisuudessa, että taannoisen veronalennuksen kielteisistä seurauksista on saatu nyt aivan riittävästi näyttöä ja myös asiantuntijoiden arvioita.

Alkoholijuomien verotusta alennettiin vuonna 2004, jolloin Viro liittyi Euroopan unionin jäseneksi. Silloin pelättiin, että tuontirajoitusten poistaminen johtaisi massiivisen viinaralliin erityisesti juuri Virosta. Alkoholiveroja alennettiin keskimäärin 33 prosenttia. Tuntuvin alennus oli juuri väkevissä juomissa: 44 prosenttia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkisti tänään oman varjobudjettinsa. Siinä ehdotetaan yhteensä 423 miljoonan euron menonlisäyksiä. Ne rahoitettaisiin vähentämällä määrärahoja "tehottomiksi havaituista" työllistämistoimista sekä korottamalla viinaveroa ja tupakkaveroa. Lisärahaa löytyi vielä, kun kokoomuksen mielestä hallitus on arvioinut arvonlisäveron tuoton 190 miljoonaa euroa liian pieneksi.

Kokoomus korjaisi hallituksen vanhempainvapaaesitystä niin, että äitiyspäivärahaa maksettaisiin ensimmäisten 72 päivän ajalta 100 prosenttiin. Hallitus on nostamassa sitä 56 ensimmäisen päivän ajalta 70 prosentista 90 prosenttiin.

Työllisyyspolitiikalle kokoomus hakisi uutta suuntaa laajentamalla kotitalousvähennystä ja lisäämällä oppisopimuskoulutusta. Työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi kokoomus esittää 3000 euron verovähennystä niille, jotka asuvat työn vuoksi viikoittain toisella paikkakunnalla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat