Myös Italiassa satojen lintujen joukkokuolema

Italiassakin on sattunut lintujen outo joukkokuolema. Faenzan kaupungin kaduilta ja puistoista on löydetty 400 kuollutta turturikyyhkyä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Lintujen kuolinsyytä selvitellään.

- Teemme tavalliset virologiset testit. Tutkimme tunnetut taudit ja virukset, ja sitten teemme myrkytystestit, paikalliset tutkijat sanoivat sanomalehti Corriere della Seralle.

Asiantuntijoiden mukaan on mahdollista, että linnut ovat talviaikaan syöneet jotain, joka ei normaalisti kuulu niiden ruokavalioon, ja kuolleet siihen.

Kuolleiden lintujen kokonaismäärästä on liikkunut erilaista tietoa. Ruotsalaislehti Expressenin mukaan kyyhkyjä olisi kuollut kaikkiaan jopa 8 000 kappaletta.

Samankaltaisia lintujen joukkokuolemia on tapahtunut Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.

Yhdysvalloissa Arkansasin osavaltiossa tuhansia kottaraisia ja punaolkaturpiaaleja putosi maahan kuolleena uudenvuodenaattona. Muutamaa päivää myöhemmin ruotsalaisesta Falköpingin kaupungista löydettiin kymmeniä kuolleita naakkoja.

Arkansasin lintukuolemien syyksi on epäilty uudenvuoden ilotulitteita.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat