Myös Blix uskoo itseään salakuunnellun

YK:n asetarkastajien entinen johtaja Hans Blix epäilee Yhdysvaltain salakuunnelleen häntä ennen Irakin sotaa.

YK:n asetarkastajien entinen johtaja Hans Blix kertoo lehtihaastattelussa epäilleensä, että Yhdysvallat salakuunteli sekä hänen toimistoaan että kotiaan ennen Irakin sotaa. Blix sanoi Guardian-lehdelle osanneensa kyllä odottaa, että irakilaiset yrittäisivät salakuunnella häntä. Yhdysvaltain taholta tällainen toiminta oli hänen mukaansa "vastenmielistä".

Blix kertoi yrittäneensä kaikin mahdollisin tavoin suojata kotiaan ja työpaikkaansa. YK:n asiantuntijat kävivät molemmat paikat läpi salakuuntelulaitteiden varalta.

- Jos oli jotain arkaluontoista puhuttavaa, mentiin ravintolaan tai ulos kadulle, hän kertoi.

Blix sanoo lehdelle, ettei hänellä ole varmoja todisteita Yhdysvaltain salakuuntelusta. Hän kertoi kuitenkin pahimpien pelkojensa käyneen toteen, kun presidentti George W. Bushin hallinnon edustaja esitteli hänelle valokuvia, jotka Blixin mukaan olivat olleet saatavissa vain hämärin keinoin. Blixin mukaan salakuuntelua ja muuta tarkkailua voi osata odottaa, jos kyse on vihollisista tai vakavasta rikollisuudesta.

-Tässä kyse oli yhteistyötä tekevistä ihmisistä ja se oli epämiellyttävä tunne, hän jatkoi.

Britannian entinen kehitysyhteistyöministeri Clare Short kertoi torstaina, että brittitiedustelu vakoili YK:n pääsihteeriä Kofi Annania Irakin sodan alla. YK:n asetarkastajien entisen johtaja Richard Butlerin mukaan myös hänen keskustelujaan Irakin aseriisunnasta salakuunneltiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat