Myanmarissa alkoi maansuru

Myanmarissa on alkanut kansallinen suruaika hirmumyrskyn uhrien muistoksi.

Aamuyhdeksältä paikallista aikaa alkaneen kolmen päivän suruajan on tarkoitus on kunnioittaa toissaviikkoisessa hirmumyrskyssä kuolleiden tai kadonneiden ihmisten muistoa laskemalla maan liput puolitankoon.

Nyt alkanut suruaika on ensimmäinen julkinen osoitus kansallisesta surusta sen jälkeen, kun hirmumyrsky Nargis riehui maassa kaksi viikkoa sitten.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan 134 000 ihmistä on kuollut tai kateissa. YK:n mukaan 2,4 miljoonaa tarvitsee hätäapua.

YK virittelee yhteistyötä juntan kanssa

YK:n humanitääristen toimintojen johtaja John Holmes neuvotteli tänään Myanmarissa hirmumyrskyn uhrien auttamisesta. Sotilasjuntan edustajat antoivat ymmärtää, että he voivat lopultakin hyväksyä ulkomaisen avun.

Holmes keskusteli Myanmarin pääministerin Thein Seinin kanssa muun muassa avustuspakettien pudottamisesta helikoptereista. Myös Yhdysvaltain ja Ranskan laivaston aluksia on valmiina tuomaan lastinsa Myanmarin satamiin.

Toistaiseksi juntta on hyväksynyt vain toimitukset Yangonin kaupunkiin.

- Hallitus on kiitollinen YK:lle ja kansainvälisille tukijoille, toiveikas Holmes kuvaili neuvottelujen ilmapiiriä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon matkaa Myanmariin ylihuomenna. Ban on pyytänyt tapaamista sotilasjuntan johtajan Than Shwen kanssa.

- Uskon hänen suostuvan, Holmes sanoi.

Juntan lehti kehuu ripeitä toimia

Myanmarin televisio on viime päivinä näyttänyt Than Shwetä kiertämässä tuhoalueita. Tänään hän kunnioitti uhrien muistoksi alkanutta kansallista suruaikaa.

Kenraali sanoo äänenkannattajassaan Myanmarin Uusi Valo -lehdessä, että hallitus on ollut pelastustoimissaan "ripeä" ja kuluttanut niihin tähän mennessä 50 miljardia kyatia eli vajaat 27,5 miljoonaa euroa.

Avustustyöntekijät kertoivat uutistoimistoille, että tuhoalueilla jaettavissa lentolehtisissä kehotetaan toimittamaan avustukset viranomaisten kautta. Lentolehtisten mukaan suoraan jaetut avustukset tekisivät myrskyn uhreista vain entistä riippuvaisempia muista.

Kaakkois-Aasian maiden järjestö Asean ja YK järjestävät ensi viikonloppuna Yangonissa kokouksen hätäavusta. Asean on yksi niistä harvoista järjestöistä, joissa eristäytynyt Myanmar toimii.

Maailmanpankki kertoi, ettei se voi myöntää uutta rahoitusapua Myanmarille, koska maa ei ole lyhentänyt vanhoja velkojaan kymmeneen vuoteen.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat