Myanmarissa äänestettiin haluttomasti

Laimea vaali-into varjosti tänään Myanmarissa eli entisessä Burmassa pidettyjä parlamenttivaaleja. Vaalit olivat sotilasjuntan hallitsemassa maassa ensimmäiset 20 vuoteen.

Juntan mukaan vaalien tarkoitus on sinetöidä siirtyminen siviilivaltaan, mutta monikaan ei usko armeijan hellittävän otettaan yhdestä Aasian sorretuimmista valtioista.

Vaalit ovat kahden armeijan tukeman puolueen kauppa. Juntan johtajan Than Shwen puolueen USDP:n odotetaan voittavan vaalit selvästi. Sen ainoa todellinen kilpailija on NUP-puolue, joka sekin saa tukensa asevoimilta. Molemmille oli ennustettu hyvää menestystä vaaleissa.

Kumpi tahansa vaalit voittaakaan, valta pysyy tiukasti armeijan käsissä. Uuden perustuslain mukaan nimittäin armeijan edustajille on varattu neljännes uuden parlamentin 440 paikasta. Tämän vuoksi armeijan tukemille puolueille riittää 26 prosenttia äänistä, jotta sotilaat ja heidän edusmiehensä saavat enemmistön parlamenttiin.

Boikotti ainoa tapa vaikuttaa

Varteenotettavan opposition puuttuessa ainoa tapa vaikuttaa näyttikin olevan vaalien boikotointi. Muun muassa maan pääkaupungissa Yangonissa ihmiset menivätkin mieluummin temppeleihin kuin vaaliuurnille.

- Olemme nukahtamassa tänne, kuvasi vaalivirkailija äänestyspaikalla äänestäjien vähyyttä.

Vaalit käytiin tiukkojen turvatoimien vallitessa. Aseistautuneet mellakkapoliisit vartioivat äänestyspaikoilla ja partioivat kaduilla Yangonissa. Lehdistön sensuuria tiukennettiin, ja ulkomaisia lehtimiehiä ja vaalitarkkailijoita ei päästetty seuraamaan äänestystä.

Vaaleja arvosteltiin jo ennakkoon vilpillisiksi. Tänään Yhdysvaltain presidentti Barack Obama toisti Intian-vierailullaan epäilyksensä vaalien vapaudesta ja oikeudenmikaisuudesta.

Silminnäkijät kertoivatkin jo vaalipäivänä useista vilppitapauksista. Joidenkin äänestäjien nimiä ei löytynyt vaalirekisteristä, valtion virkamiehiä oli pakotettu äänestämään USDP:tä ja vaaliavustajat olivat neuvoneet joitakin äänestäjiä antamaan äänensä armeijan tukemille ehdokkaille.

Vaalien tuloksia odotetaan alkuviikosta.

Katso Petri Sarasteen juttu Pekingistä

Lue myös:

    Uusimmat