Myanmarissa äänestetään täytevaaleissa

Burmassa äänestetään tänään historiallisissa täytevaaleissa, joissa oppositiojohtaja ja rauhannobelisti Aung San Suu Kyi nousi ensimmäistä maan parlamenttiin. Vaaleja pidetttiin testinä Burman armeijan halukkuudelle jatkaa uudistuksia eristäytyneessä maassa.

Äänestys on sujunut rauhallisesti, mutta oppositio syyttää viranomaisia vaalivilpistä. Muun muassa äänestyslippuja on opposition mukaan peukaloitu.

Suu Kyin puolueen edustajat kertovat, että äänestyslipuissa puolueen kannatusvaihtoehto on peitetty vahalla, joka voidaan pyyhkiä pois ääntenlaskennan yhteydessä. Näin lippu on mitätön.

Suu Kyi arvioi jo ennen vaaleja, ettei vaaleista tule täysin rehelliset eikä vilpistä vapaat. Hänen puolueensa päätti kuitenkin osallistua äänestykseen.

Täytevaaleissa on määrä täyttää ministereiksi ja varaministereiksi nousseiden kansanedustajien parlamenttipaikat. Jaossa on 45 paikkaa.

Aung San Suu Kyin puolue voitti vaalit selvästi vuonna 1990, mutta maata johtanut sotilasjuntta mitätöi tuloksen ja määräsi Suu Kyin kotiarestiin. Hän pääsi vapaaksi vasta vuoden 2010 lopulla sen jälkeen, kun sotilasjuntan tukema puolue oli julistautunut vilpillisiksi syytettyjen vaalien voittajaksi.

Nyt hallitus on kutsunut ulkomaisia tarkkailijoita ja toimittajia seuraamaan vaaleja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat