Myanmarin oppositio valmistautuu vuosipäivään

Myanmarin eli entisen Burman sotilasjuntta veti tänään oppositiojohtaja Aung San Suu Kyitä valvoneen turvallisuusyksikön pois, kertoivat Suu Kyin puolueen virkailijat. Oppositiojohtaja oli jo eilen vaatinut sotilaita poistumaan. Samaan aikaan oppositio valmistautui viettämään lauantaina demokratialiikkeen tukahduttamisen 10-vuotispäivää.

Suu Kyin johtaman NLD-puolueen mukaan oppositiojohtajan asuntoa ja sen ympäristöä valvoneet 20 turvallisuusasiamiestä, poliisia ja maahantulovirkailijaa poistuivat paikalta tänään. Puoluevirkailijat kertoivat, että Suu Kyin turvallisuutta valvovat tulevaisuudessa puolueen nuorisojärjestön jäsenet.

Turvallisuusyksikkö on seurannut Suu Kyitä siitä asti, kun hänet vapautettiin kotiarestista 1995. Tuolloin Suu Kyi sanoi haluavansa vartijat suojelemaan turvallisuuttaan, mutta eilen hän pyysi virallisesti heitä poistumaan. Ulkomaisten diplomaattien mukaan Suu Kyi oli yhä enemmän huolissaan siitä, että turvallisuusyksikkö tarkkaili vain opposition toimintaa.

Sotilasjuntta vakuutti tänään, että Suu Kyin turvallisuus on edelleen taattu, vaikka turvallisuusyksikkö vedettiinkin pois. Diplomaattien mukaan on hyvin epätodennäköistä, että oppositiojohtajan henki olisi vaarassa.

Demokratian tukahduttamisesta 10 vuotta

Samaan aikaan Burman oppositio valmistautui viettämään lauantaina demokratialiikkeen verisen tukahduttamisen 10-vuotispäivää. Sotilasjuntta tukahdutti väkivalloin demokratiaa ajaneiden aktivistien mielenosoituksen 8. elokuuta 1988. Opposition arvion mukaan ainakin 8 000 ihmistä sai tuolloin surmansa. Viralliset luvut ovat huomattavasti vähäisemmät.

Tuhannet joutuivat vankilaan ja kymmenettuhannet demokratia-aktivistit joutuivat maanpakoon. Opposition johtohahmoksi nousi Aung San Suu Kyi, joka jatkoi verenvuodatuksesta huolimatta juntan vastaista kampanjaa. Hänet tuomittiinkin vuotta myöhemmin kuudeksi vuodeksi kotiarestiin. Sitä seuraavana vuonna juntta järjesti voitonvarmana parlamenttivaalit, joiden tarkoituksena oli lujittaa sotilaiden valta. Vaalit voitti kuitenkin Suu Kyin johtama Kansallinen demokratialiitto NLD, eikä juntalle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mitätöidä vaalien tulokset.

Oppositio on antanut juntalle aikaa 21. elokuuta asti koota 1990 valittu parlamentti koolle tai vastata kieltäytymisen seurauksista.

Lue myös:

    Uusimmat