Muusikon leipä on tiukassa

Musiikki elättää vain osan musiikintekijöistä. Parhaiten se onnistuu aktiivisimmilta. Kokonaan musiikkiin liittymätöntä työtä teki runsas neljäsosa muusikoi vastaajista.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry kysyi viime kuussa 180 musiikintekijältä heidän toimeentulostaan.

Yli puolet sanoi Teosto-tulojen olevan heille merkittävä (47 %) tai pääasiallinen (8 %) tulonlähde. Näiden vastaajien vuonna 2011 saamien Teosto-korvausten mediaani oli 3 000 euroa ja keskiarvo 9 445 euroa.

Vastaajista 107 oli saanut Teoston maksamien tekijänoikeuskorvausten lisäksi säveltämiseen liittyviä tuloja tilauspalkkioista, kustantajilta, teatterimusiikin tekemisestä ja esimerkiksi mainosmusiikista. Musiikin esittämisestä oli saanut tuloja 119 vastaajaa. Esittämisestä saatujen tulojen mediaani oli 6 000 euroa ja keskiarvo 11 252 euroa. Osa vastaajista oli saanut musiikkiin liittyviä tuloja myös opettamisesta, apurahoista tai asiantuntija- ja järjestötehtävistä.

Elannon hankkiminen musiikkia tekemällä on Suomessa mahdollista, mutta kovin monelle säveltäminen, sanoittaminen tai sovittaminen ei riitä ainoaksi toimeentulon lähteeksi. Varmimmin se onnistuu aktiivisimmille ja ahkerimmille. Musiikintekijän pitää näkyä ja kuulua, luoda kontakteja, tehdä musiikkia myös muiden esitettäväksi tai saada teoksilleen paljon radiosoittoja.

Tili vaihtelee, muita töitä tehdään

Huolena vastaajilla olivat kuitenkin vuosittaisten tulojen suuret vaihtelut. Peräti 71 % ilmoitti musiikintekemiseen liittyvien tulojensa vaihtelevan paljon vuosittain.

Noin kolmanneksella (37 %) vastaajista oli vuonna 2011 sävellys-, sanoitus- ja sovitustyön rinnalla jatkuva työ- tai virkasuhde ja yli puolet (54 %) oli tehnyt pätkä- tai freelance-töitä. Kokonaan musiikkiin liittymätöntä työtä teki runsas neljäsosa vastaajista.

Vastaajista 46 %:lla oli oma yritys tai toiminimi, mutta vain 30 %:lla oli yrittäjän eläkevakuutus.

Kysely toteutettiin verkkokyselynä 8.–25.6.2012 Teoston tekijäasiakkaille, jotka olivat saaneet Teostosta tekijänoikeuskorvauksia vähintään 1 000 euroa, sekä kaikille Suomen Säveltäjät ry:n ja Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n jäsenille.

Teosto keräsi viime vuonna kotimaasta musiikinesityskorvauksia 45,3 miljoonaa euroa, josta tilitetään toimintakulujen vähennyksen jälkeen 86,9 % säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikinkustantajille.

Kysely julkistettiin SuomiAreenan yhteydessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat