Muurla-Lohja -tien rakentaminen kiinnostaa monia

Turun ja Helsingin välisen moottoritien viimeisen osuuden eli Muurlan ja Lohjan välin rakentaminen on odotetusti herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla.

Tiehallinnon mukaan kiinnostuksensa projektia kohtaan ilmaisi määräaikaan mennessä viisi konsortiota, joista neljässä on mukana myös ulkomaisia yrityksiä. Ainoa täysin suomalaisvoimin liikkeelle lähtenyt konsortio on Tieliikelaitoksen ja YIT Rakennuksen yhteenliittymä.

Tieyhtiö Ykköstiessä ovat Lemminkäisen lisäksi mukana ruotsalainen Skanska BOT Ab ja brittiläinen Laing Roads. NCC Roads on aliurakoitsijana ranskalaisen Bouygues Travaux Publics -yhtiön ja Kesälahden Maansiirto Oy:n konsortiossa. SRV Teräsbetonin kumppani on espanjalainen Cintra Concesiones de Infrastructuras de Transporte. Viides kiinnostunut taho on ranskalainen Vinci Concessions.

Hanke etenee nyt siten, että Tiehallinto on varannut tarjousten laskentaan ja sitä seuraaviin neuvotteluihin aikaa noin vuoden verran. Sopimus Muurla-Lohjan toteutuksesta on tarkoitus allekirjoittaa vuoden 2005 lopulla.

Muurla-Lohja-väli rakennetaan niin sanotulla elinkaarimallilla, jossa urakoitsijalta ostettava kokonaispaketti sisältää rakentamisen lisäksi myös rahoituksen ja kunnossapidon. Sopimuksen kestoksi on alustavasti kaavailtu 25 vuotta.

50 kilometrin moottoritieosuus on Suomen kaikkien aikojen suurin tiehanke. Sopimuksen koko tilausvaltuus on noin 700 miljoonaa euroa, mistä varsinaisen rakentamisen osuudeksi on aiemmin haarukoitu noin 335 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat