Muuntohuumeiden haitat lisääntyvät – käyttäjät ja lääkäritkään eivät tiedä, mitä käytetään

Muuntohuumeiden käytön osuus huumeiden käytöstä on Suomessa marginaalinen, mutta terveysvaikutukset huolestuttavat terveydenhuollon ammattilaisia. Viimeksi tänään Raahesta kantautui tieto nuoresta miehestä, jonka epäillään kuolleen netistä tilattuihin muuntohuumeisiin.

Muuntohuumeet:

Muuntohuumeet ovat nimensä mukaisesti muunnelmia niin sanotuista perinteisistä huumeista.

Uusia muuntohuumeita tulee markkinoille jatkuvasti. Viime vuonna Euroopassa tavattiin 101 uutta muuntohuumetta.

Aineet ovat lähtökohtaisesti laillisia ennen kuin ne luokitellaan laissa huumeiksi. Luokittelu vie aikaa.

Ennen huumeiksi luokittelua suuri osa aineista luokitellaan kuluttajamarkkinoilta kielletyiksi psykoaktiivisiksi aineiksi. Niiden myynti ja tilaaminen postitse ulkomailta on laitonta, mutta rangaistukset ovat lievempiä kuin huumausainerikoksista.

Muuntohuumeet tilataan yleensä netistä ja Suomen tulli törmää niihin vuosittain yli tuhat kertaa.

Muuntohuumeiden vaikutukset ovat usein arvaamattomia ja ne ovat Suomessakin aiheuttaneet useita kuolemia. Lisäksi annostelu on tarkkaa, sillä joissakin aineissa yliannostuskynnys on matala.

Tunnetuimpia muuntohuumeita Suomessa ovat olleet Jehova, Daisy, MDPV ja Bromo-Dragonfly. Nämä aineet on jo luokiteltu huumeiksi.

– Sen enempää käyttäjät kuin ammattilaisetkaan eivät ole täysin perillä siitä, mitä aineita käytetään ja miten ne vaikuttavat. Käyttäjät vain saapuvat hoitoon huonovointisena ja kertovat ottaneensa jotain, kertoo ylilääkäri Pekka Salmela A-klinikkasäätiöstä.

Muuntohuumeiden käyttö on marginaalista verrattuna suomalaiseen päihteidenkäyttöön, jossa kärjessä ovat alkoholin ohella kannabis ja rauhoittavat aineet. Salmelan mukaan muuntohuumeet aiheuttavat kuitenkin suhteessa enemmän terveysongelmia, ja ilmiö kasvaa muun maailman tavoin.

Salmelan mukaan ongelman hoitamisessa keskeisessä asemassa on käyttäjiin vaikuttaminen.

– Tarvitaan käyttökulttuurin muutosta, jossa ihmiset tulisivat tietoisemmiksi ja harkitsevammiksi riskien suhteen. Suomalaiseen päihdekulttuuriin kuuluu valitettavasti sekakäyttö, ja humalassa käyttäjien harkintakyky myös muiden aineiden käytöstä laskee. Riski on myös yksin käyttäminen, jolloin kukaan ei ongelmien tullessa auttamassa.

Käyttö uhkarohkeaa toimintaa – riskeinä esimerkiksi psykoottisuus ja oudot sekavuustilat

Salmela kuvailee muuntohuumeiden käyttöä uhkarohkeaksi toiminnaksi, aineita kun ei juuri laboratoriossa testailla. Yliannostusrajat selviävät kokeilemalla.

– Käyttäjät ovat kuin koe-eläinpuisto, joka testailee aineiden toimintaa. Virheistä yritetään sitten oppia, hän kuvailee.

Muuntohuumeet ovat pääasiassa amfetamiinin kaltaisia stimulantteja tai synteettisiä kannabinoideja. Vaikka terveysongelmat ovat niissä samankaltaisia kuin matkittavassa aineessa, ovat vaikutukset toisinaan arvaamattomia.

– Amfetamiinijohdannaisissa on erityisesti psyykettä koettelevia vaikutuksia, kuten psykoottisuutta ja outoja sekavuustiloja. Syynä voi olla myös se, että saatavuuden vuoksi muuntohuumeita saatetaan käyttää enemmän tai pidempään, Salmela kertoo.

Samat ongelmat myös naapurimaissa

Yksi ongelma on myös perinteisinä huumeina myytävät muuntohuumeet. Esimerkiksi ekstaasina saatetaan kaupata huomattavasti vaarallisempaa ainetta.

Näin kävi ilmeisesti Norjassa, jossa arviolta 30 ihmistä kuoli vaikutuksiltaan ekstaasia ja amfetamiinia muistuttavaan, huomattavasti vaarallisempaan PMMA-muuntohuumeeseen. Aine on aiheuttanut aiemmin kuolemia muun muassa Britanniassa ja Ruotsissa. Se on stimulantti, joka aiheuttaa verenpaineen nousua, rytmihäiriöitä ja ruumiinlämmön nousua.

Salmela pitää varmana, että ainetta on myös Suomessa.

– Suomi ei ole mikään saari, vaan samojen ongelmien kanssa täällä painitaan kuin muuallakin. Tietojen ja aineiden kulkeminen on kansainvälistä.

Hän näkee Norjan uutisissa jotain positiivistakin.

– Toivottavasti jotkut havahtuvat näiden aineiden käytön riskeihin.

Lue myös:

    Uusimmat