Muuntogeeninen riisi oli kauppojen hyllyillä viikkoja

Analyysimenetelmän puuttuminen sitoi Elintarviketurvallisuusviraston käsiä.

Muuntogeeninen riisi ehti olla suomalaisten kauppojen hyllyillä viikkoja ennen kuin Elintarviketurvallisuusvirasto Evira kykeni puuttumaan asiaan. Suomella tai EU:lla ei ollut käytettävänään menetelmää, jolla kyseinen muuntogeeninen riisi luotettavasti tunnistetaan.

-Me emme voineet vaatia markkinoilla jo olleita tuotteita poistettavaksi ennen kuin meillä oli olemassa niiden puhtaudesta kertova analyysitodistus. Meidän oli odotettava, että sellainen luotettava menetelmä kehitetään, millä muuntogeeninen riisi tunnistetaan, ylitarkastaja Sari Sippola Evirasta sanoo.

Tullilaboratorio ilmoitti menetelmän valmistumisesta 18. päivänä viime kuuta. Kuukautta aiemmin EU:n komissio oli saanut Yhdysvalloista tiedon siitä, että hyväksymätöntä muuntogeenistä riisiä oli ehkä sekoittunut kaupallisen pitkäjyväisen riisin joukkoon ja päässyt elintarvike- ja rehuketjuun.

Evira ilmoitti eilen, että viidestä Suomeen tuodusta suurkeittiöille ja yhdestä vähittäismyyntiin tarkoitetusta riisierästä oli löytynyt muuntogeenisiä organismeja. Muuntogeenistä riisiä oli myös yhdessä kissanrehussa.

Elintarvikeriisin maahantuojat olivat Ruokakesko ja Masterfoods, kissanrehun puolestaan Akvaario Piekkala.

Komissio antoi ohjeet hätätoimista

Muuntogeeninen riisi löytyi maahantuojien varastoihin tehtyjen pistokokeiden yhteydessä. Tulokset valmistuivat syys-lokakuun vaihteessa.

Muuntogeenisiä elintarvikkeita tai rehuja ei saa markkinoida EU:ssa, ellei niille ole myönnetty lupaa. Yhtään muuntogeenistä riisiä ei ole vielä hyväksytty EU:ssa. Kyseisessä tapauksessa muuntogeeniselle riisille ei ollut lupaa myöskään Yhdysvalloissa.

Epäilyjen tultua EU:n tietoon komissio antoi Sippolan mukaan ohjeistuksen kiireellisistä hätätoimista. Yhdysvalloista tulevia riisieriä ei enää saanut tuoda ilman analyysitodistusta, minkä lisäksi jäsenmaita kehotettiin selvittämään markkinoilla olevien riisien puhtautta.

Evira lähti selvittämään riisin maahantuontimääriä Tullin tilastoneuvonnasta, minkä jälkeen se lähestyi suuria maahantuojia sähköpostitse.

Pitkäaikaiskäytöstä ei tutkimustietoa

Kun Evira löysi maahantuojat, se pyysi kuntien elintarvikevalvontaviranomaisia asettamaan näiden varastoissa olevat mahdollisesti lainvastaiset tuotteet luovutuskieltoon, kunnes puhtaus selviää.

Markkinoilla jo oleviin tuotteisiin Evira ei voinut puuttua ennen kuin Euroopan vertailulaboratorio JRC ja Tullilaboratorio saivat analyysimenetelmän valmiiksi. Menetelmää ei ollut olemassa, koska muuntogeeninen riisi ei ollut missään hyväksymisputkessa EU:ssa eikä Yhdysvalloissa.

Eviran tietojen mukaan epäilyksen alaisia riisieriä on tuotu Suomeen vuoden 2006 aikana 80 000 kiloa. Maahantuojien varastoista on löytynyt noin puolet tästä määrästä. Puolet on siis päätynyt kuluttajien käsiin.

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston EFSA:n mukaan muuntogeenisen riisin syömisestä ei aiheudu välitöntä terveyshaittaa. Arvio perustuu amerikkalaisviranomaisilta ja muuntogeenisen organismin kehittäjältä saatuihin tietoihin. Pitkäaikaisesta käytöstä ei ole tutkimustietoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat