Muumi-Livsonin porot lahdattiin

Muumimaailman luoja ja suurin omistaja Dennis Livson sanoo järkyttyneensä kuultuaan kolmen poron teurastamisesta Naantalissa. -Porot olivat minun omiani. Olin ostanut ne poroisännältä Ivalosta. Yhdelle olin antanut Aron-nimen, isäni mukaan, Livson toteaa.

Mauin saarella Havaijilla talvet asuva Dennis Livson kertoi puhelimitse, että hänet pimitettiin tapahtumista.
-Olen pyytänyt poliisia tutkimaan tapahtunutta. Juridisesti porot on varastettu ja lahdattu, hän sanoo.

Muumimaailmaan kuuluvalla Väskin seikkailusaarella olleet kolme poroa teurastettiin aitauksessaan. Asia tuli julkisuuteen viikko sitten. Kesyt porot olivat lasten lemmikkejä ja he kävivät tervehtimässä eläimiä säännöllisesti.

Sittemmin selvisi, että Muumimaailma oli myynyt porot naantalilaiselle miehelle, joka antoi teurastaa ne asianmukaisesti. Muumimaailman operatiivisen johtajan Harri Laineen mukaan porojen hoitaminen talvella oli työlästä.

Livson sanoi, että porojen kohtalosta piti päättää vasta hänen saavuttuaan toukokuussa jälleen Naantaliin.
-Ajattelin löytää niille uuden kodin. Jos se ei olisi toteutunut, niin ehkä ne sitten olisi voinut teurastaa.

Livsonin mukaan hän oli sopinut periaatteellisesti Muumimaailman kanssa, että poroja hoidetaan kevääseen asti.
-Ne olivat lemmikkejäni. En käsitä miksi ne piti lahdata yleisellä alueella, hän kertoi selvästi tuohtuneena.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat