Suomi 2008. Ohjaus: Jukka-Pekka Valkeapää. Käsikirjoitus: Valkeapää, Jan Forsström. Tuotanto: Alain De La Mata, Aleksi Bardy. Kuvaus: Tuomo Hutri. Leikkaus: Mervi Junkkonen. Musiikki: Helena Tulve. Pääosissa: Vitali Bobrov, Pavel Liška, Emilia Ikäheimo, Jorma Tommila. Kesto: 105 min.
Voimakas tunnelma leimaa nuoren Jukka-Pekka Valkeapään esikoispitkää, Muukalaista, joka sai ensi-iltansa jo viime vuoden puolella Venetsian elokuvajuhlilla. Nuori poika (Vitali Bobrov) asuu kaksistaan äitinsä (Emilia Ikäheimo) kanssa kolkkoa maataloa keskellä supisuomalaista korpea.
Tarinan tarkka historiallinen ajankohta jää epäselväksi, sillä köyhän perheen aika on pysähtynyt talon isännän vankilareissuun. Poika vierailee tyrmässä tapaamassa väkivaltaista isäänsä (Jorma Tommila), joka repii raamatusta sätkäpaperia ja kovistelee jälkikasvuaan kotitilan tapahtumista. Isän toteamus pikaisesta kotiinpaluusta kuulostaa enemmän uhkaukselta kuin lupaukselta.
Eräänä päivänä metsän siimeksestä astuu esiin salaperäinen muukalainen luoti kyljessään. Mukanaan miehellä (Pavel Liška) on viesti vanki-isältä, joka kehottaa äitiä ja poikaa tarjoamaan haavoittuneelle turvapaikan. Vieraan pitkittyvä visiitti sysää liikkeelle tapahtumasarjan, jonka seuraukset koituvat kohtalokkaiksi kaikille draaman osapuolille.
Muukalainen on väkevä näyttö nuoren suomalaistekijän osaamisesta, olkoonkin se vielä tässä vaiheessa vasta lupaavassa nupussa. Cannesin elokuvajuhlien Cinefondation organisation Résidence du Festival -ohjelmasta vuonna 2005 alkunsa saanut elokuva antaa odottaa tekijältään paljon myös jatkossa.
Eurooppalainen eturivin arthouse-tuotanto on jo höristänyt korviaan Valkeapään suuntaan, mistä todistuksena debyyttiteoksen tunnettu ulkomainen tuottajataho, ranskalainen Wild Bunch -yhtiö. Muukalainen on siis syntynyt kaikin puolin onnellisten tähtien alla.
Muukalainen ei ole perinteisessä mielessä juonielokuva, eivätkä sen elokuvalliset esikuvat ole täkäläisiä. Valkeapään teos lienee eniten sukua Andrei Tarkovskin elokuvien maalaustaiteesta ammentavalle kuvakielelle; viimeistellylle näkemykselle, joka muokkaa jokaisesta kuvasta oman hehkuvan taideteoksensa.
Elokuvaa katsoessa mieleen hiipii silti jotain hyvin suomalaista, ja se jokin löytyy nimenomaan Muukalaisen yhteydestä kotimaisen maalaustaiteen klassikkoihin. Esimerkiksi ryysyläispojan ja lintujen toistuvat kohtaamiset herättävät mielleyhtymän Akseli Gallen-Kallelan Poikaan ja varikseen (1884), jonka myötä taiteilija irtautui kansaa väärällä tavalla ihannoivasta kuvaustyylistä.
Vitali Bobrovin herkkäilmeinen poika on Muukalaisen mykkä todistaja. Hänen kasvojaan jaksaa hyvinkin katsella reilut puolitoista tuntia, vaikkei Valkeapää avainhenkilönsä sielunmaisemaa täysin onnistukaan tavoittamaan. Vähän väliä sataa, jossain korkealla lentävät sotaisat hävittäjät, ja aikuisten maailma pysyttelee lapsen kielen ja kosketuksen ulottumattomissa. Jossain tämän elämän ja tuonpuoleisen rajalla kirmaa unelmien harmaa hevonen.
Teksti: Outi Heiskanen