Suomessa parhaillaan vieraileva ex-Sugababes-solisti Mutya Buena kertoi Viihdeuutisten haastattelussa olevansa hyvä ystävä kohuotsikoissa viihtyvän Amy Winehousen kanssa. Buena sanoo nuorilla laulajattarilla olevan paljon yhteistä keskenään.
- Amy on aivan loistava. Hän on yksi loistavimmista naissolisteista tällä hetkellä. Olen tuntenut hänet vuosikausia. Hän on upea tyttö ja hieno persoona. Pystyn samaistumaan häneen, Mutya kertoo.
Laulajattaret tekivät yhteistyötä Mutyan kesällä julkaistulla sooloalbumilla. Amy ja Mutya laulavat levyllä dueton B Boy Baby. Mutya kuitenkin paljasti, että tähtöset eivät nauhoittaneet osuuksiaan yhdessä aikatauluongelmien vuoksi.
Toisin kuin Amy, Mutya on pysynyt suhteellisen selväjärkisenä kovassa musiikkibisneksessä. Siitä laulajatar kiittää läheisiään.
- Minusta on naurettavaa, kun jotkut ihmiset musiikkibisneksessä kuvittelevat olevansa muita parempia. Minulle tämä on työtä siinä missä mikä tahansa muukin homma, ainut ero on, että ihmiset tunnistavat minut. Mutta minä elän normaalia elämää, pesen pyykkiä ja siivoan. Ei kukaan tee sitä puolestani, laulajatar virkkoo.
Katso Mutyan haastattelu tästä.
(MTV3)