Mutaan uponnut pääministeri ja 23-kiloinen kani – nämä uutiset eivät ole mitään aprillia

Tänäkin aprillipäivänä meitä on huijattu muun muassa Nokian mikroaaltouunilla ja Twitterin maksullisilla vokaaleilla.

Välillä oikean ja pilauutisen raja on kuitenkin hämärä. BBC on listannut outoja uutisia, jotka voisivat olla pilaa, mutta jotka ovatkin aitoja.

1. Yliopistot tarjoavat kursseja, joilla opiskellaan Harry Potteria tai eettistä hakkerointia. Britanniassa esimerkiksi Durhamin yliopistossa on tarjolla Harry Potter ja illuusioiden aika -niminen kurssi. Abertay Dundeen yliopiston oppilaat voivat puolestaan opetella hakkeroimaan eettisesti. Uutinen kerrottiin Telegraph-lehdessätänään ja sen yhteydessä jouduttiin korostamaan, ettei kyseessä ole aprillipila

2. Itävallassa Lego vetää myynnistä Jabba the Hutt-legosetin, koska sitä on syytetty muslimivastaiseksi. Maan turkkilaisaktivistit ovat vastustaneet legosettiä, koska siinä oleva palatsi muistuttaa etäisesti Hagia Sofiaa ja yksi setin hahmoista on terroristi. Aktivistien mukaan Lego on luvannut lakata valmistamasta Jabba the Hutt -sarjaa vuonna 2014. Uutinen Independent-lehdessä

3. Saksassa kirppusirkusta kohtasi tragedia, kun 300 sen pikkuriikkistä esiintyjää kuoli kylmän sään takia. Hätääntynyt omistaja onnistui löytämään kirpuille vain 60 korvaajaa. BBC kertoi asiastaomilla sivuillaan

4. Britanniassa poliisi aikoo haastaa oikeuteen bensa-aseman omistajan kompastuttuaan asemalla reunakivetykseen. Naispoliisi loukkasi tilanteessa ranteensa ja jalkansa. Poliisin väitteen mukaan aseman omistajan olisi pitänyt taata tämän turvallisuus esimerkiksi valaisemalla alue huolella tai varoittamalla askelmasta. Tapauksen sattuessa huolto-aseman omistaja oli hälyttänyt poliisin paikalle tutkimaan murtoa, kertoo Daily Mail.

6. Britannian pääministeri joutui vyötäröään myöten mutaan pelastaessaan lammasta lähellä kotiaan. Cameron oli ollut auttamassa naapuriaan karitsoinnissa tapauksen sattuessa. Pelastettu uuhi nimettiin sai tapauksen jälkeen uudeksi nimekseen Swampy. (swamp = suo) Asiasta kertoo The Telegraph

7. Ralph ei olekaan mikään ihan pikkuinen pääsiäispupu. Maailman suurimman kanin tittelin omaava Ralph painaa nimittäin lähes 23 kiloa. Kanin ruokakulutkin ovat melkoiset, viikossa pupunruokaan uppoaa nimittäin noin 50 puntaa. Koko uutinen Daily Expressissä

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat