Mustikkasadosta tulee paikoin runsas

Mustikkaa on tänä vuonna tulossa paikoitellen runsaasti, kertoo Metsäntutkimuslaitos Metla.

Kaikkein kuivimmilla alueilla kaivataan kuitenkin vesisateita, jotta kypsymässä olevat marjat kasvaisivat eivätkä putoaisi ennen aikojaan. Vettä kaivataan erityisesti Itä-Suomessa, jossa on ollut lähes sateetonta koko heinäkuun.

Mustikka on nyt kypsää poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomessa. Seuraavan kahden viikon aikana sato kypsyy Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Parasta mustikan poiminta-aikaa on heinäkuu ja elokuun alkupuoli. Lapissa mustikkaa voi poimia elokuun lopulle saakka.

Hilla- ja puolukkasadot näyttävät jäävän pieniksi. Kovat tuulet ja sateet piiskasivat hillan kukkien terälehtiä avosoilla, eivätkä pölyttäjät lentäneet huonolla säällä. Myös halla oli hillan harmina.

Puolukka kärsii viimevuotisesta kuivasta jaksosta eikä ole onnistunut kukinnassa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat