Mustekalakin osaa käyttää työkaluja – katso söpö video

Maailman ensimmäisen kerran on todistettu, että myös selkärangattomat eläimet osaavat käyttää työkaluja. Aikaisemmin on tiedetty, että ihmisten lisäksi apinat ja linnut osaavat käyttää työkaluja.

Australialaiset tutkijat ovat kuvanneet videon, jossa mustekala kerää kookospähkinänkuoria ja käyttää niitä kilpinään.

Melbournen Museum Victoriassa työskentelevä Julian Finn todisti mustekalan kantavan ihmisten mereen heittämiä kookospähkinänkuoria mukanaan ja kokoavan niistä suojan.

– Näky oli niin koominen, että minun oli pakko nauraa veden alla, kertoo Finn uutistoimisto AP:lle.

Amphioctopus marginatus eli juovikas mustekala kaivaa pohjamudista kookoksen puolikkaan, puhdistaa sen ja kääntää kuoren kupera puoli pohjaa vasten. Sen jälkeen mustekala asettuu kuoren päälle ja "sipsuttaa" pitkin merenpohjaa.

Mustekala käyttää kookoksen kuoria suojanaan. Jos eläimellä on vain yksi kuori, se suojautuu sen alle, mutta jos mustakalalla onkin kaksi kuorta, se laittaa kuoret vastakkain kuin kokonaiseksi kookospähkinäksi ja piiloutuu sen sisään.

Tutkijoiden mukaan kyseessä on työkalujen käyttöön verrattava ilmiö. Mustekalat osoittivat toiminnassaan selvästi suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyttä.

Teksti: MTV3/Helmi

Kuva: Youtube

Lähde: AP

Lue myös:

    Uusimmat