Mustavihreät päivät päättyivät - ei kahinointeja

Mustavihreät päivät päättyivät tänään Tampereella ilman välikohtauksia. Poliisin ja järjestäjien kesken ennalta sovitut pelisäännöt pitivät loppuun saakka.

Vuosi sitten ekoanarkistien ja järjestysvallan välille syntyi yhteenottoja, joissa poliisi käytti mellakantorjuntaryhmää. Tapahtumia selvitellään lähiaikoina käräjillä. Tänä vuonna poliisi ja järjestäjät katsoivat mielenosoituspaikat ennakolta ja sopivat muista käyttäytymistavoista. Vain yksi poliisimies, ylikomisario Matti Sippola piti koko ajan yhteyttä tapahtumiin. Lisäksi tarvittiin vain muutama poliisiauto ohjaamaan kulkueita. Muut poliisin partiot pysyivät visusti sivussa.

Järjestäjien edustaja Juhana Nyrhinen Tampereelta katsoo, että poliisi käyttäytyi tällä kertaa asiallisesti. Muuten valtiovalta näyttää koko ajan kaventavan kansalaisoikeuksia ja mielipiteen ilmaisuvapautta. Päivien päätöspaneelissa käsiteltiin kansalaisten perusoikeuksia. Kolme päivää kestäneet tilaisuudet keräsivät järjestäjien mukaan liki tuhat osanottajaa. Mielenosoituskulkueisiin osallistui poliisin mukaan enimmillään 120-140 henkeä. Viimeisessä mielenosoituksessa sunnuntaina oli 80 marssijaa. Siinä protestoitiin kansainvälisen öljy-yhtiön toimintaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat