Suomi 2007. Käsikirjoitus ja ohjaus: Petri Kotwica. Tuotanto: Kaarle Aho, Patrick Knippel. Kuvaus: Harri Räty. Leikkaus: Jukka Nykänen. Musiikki: Eicca Toppinen. Pääosissa: Outi Mäenpää, Ria Kataja, Martti Suosalo, Ville Virtanen, Sara Paavolainen, Netta Heikkilä, Väinö Heiskanen, Philip Danne, Matti Laine. Kesto: 110 min.
Petri Kotwican voi kiistatta nimetä Suomen hämmentäjien kuninkaaksi, ainakin seksikohtausten saralla. Jos piti kiusaannuttavana Koti-ikävässä (2005) nähtyä pitkitettyä yhdyntä- tai raiskauskohtausta äidin ja alaikäisen pojan välillä, on sidottava silmänsä Musta jää -elokuvan edessä. Siinä lääkärinhahmoinen Outi Mäenpää suorittaa vaivihkaisen vaginaalitutkimuksen Ria Katajalle eli miehensä tajuttomalle tyttöystävälle, leppoisan lesboseksin lomassa tietty.
Mutta hämmennys on hyvästä! Raskausepäilyä, mustasukkaisuutta ja murhanhimoa piisaa, kun Kotwican käsikirjoittama ja ohjaama psykologinen kolmiodraama pääsee vauhtiin. Kiusaannuksen sijaan katsojan päällimmäisenä tunteena kuplii onneksi aito jännitys; trilleriksikin kun elokuvaa voi luonnehtia. Musta jää muhi ohjaajan päässä kymmenisen vuotta, ja lopputulos onkin sekä esteettisesti että sisällöllisesti harvinaisen harkittu, ulkoasultaan suorastaan hätkähdyttävän kaunis. Ennen kaikkea se on upeasti kypsyneen Mäenpään näyttelijäntyön vastaansanomaton bravuuri.
Hän on vauras viisikymppinen lääkäri Saara, joka synttäreidensä kunniaksi posauttaa kuplan arkkitehtisiippansa Leon (Martti Suosalo) ympäriltä paljastamalla tietävänsä mitä tämä taidekoululaistensa kanssa oikeastaan puuhaa. Joviaalilla boheemiproffalla on jo pitkään ollut suhde nuoreen opiskelijaan Tuuliin (Kataja), ja sitähän ladymacbethmäinen Saara ei hyvällä katsele. Hän soluttautuu pahaa-aavistamattoman Tuulin elämään, ystävystyy tämän kanssa ja alkaa rakentaa vedenpitävää juonta kilpailijan eliminoimiseksi – tämä vain ei ole helppoa, kohde kun on paitsi nuori ja nätti myös fiksu ja kyvykäs itämaisten lajien taitaja.
Kahden vahvan alfanaaraan taistelu on herkullista seurattavaa. Alkuperäiset aikeet kääntyvät mutkalle ja tunteet vastaisikseen, akateemisen porvariston hillitty charmi kolisee rämisten tatamiin. Yhä raadollisemmaksi yltyvän triangelidraaman nappuloina törmäilevät myös Saaran jalat maassa pysyttelevä sisar Lea (Sara Paavolainen) ja tämän symppis aviomies, Leon yhtiökumppani Ilkka (Ville Virtanen). Monta valeidentiteettiä, petosta ja veitsitappelua on rakennettava ennen kuin päästään varsinaisiin naamiohuveihin. Ja siihen vaginaalitutkimukseen.
Tyylilajiltaan Kotwican teos lähentelee hetkittäin jopa kauhuparodiaa, ja varmasti kieli on ollut poskessa tarkoituksella. Hurjista juonenkäänteistään huolimatta Musta jää on kuitenkin ja ennen kaikkea psykologisesti samastuttava kuvaus vanhenevan naisen yksinäisyydestä miesvetoisessa maailmassa, jossa ikä on ukoille lähinnä muusia tuova meriitti mutta vaimoille selvä hylkiön merkki. Mitä vaihtoehtoja petetylle naiselle lopulta jää; lammasmainen osaansa tyytyminen – tai järeät aseet? Kotwican ratkaisu äityy suorastaan shakespeareläiseksi tragediaksi, jossa ruumiitakaan ei kaihdeta.
Pitkissä lähikuvissa koko tunnerekisterinsä eteemme reväyttävä Outi Mäenpää on elokuvan kantava ja sen kokonaan täyttävä voima. Yhtään hullumpaa työtä ei liioin tee tv:stä tuttu Ria Kataja hänen vastinparinaan. Merkittävää osaa näyttelee Eicca Toppisen yltiödramaattinen jousimusiikki, joka korostaa talvisen tarinan kohtalonomaista tunnelmaa. Varoitus: luvassa mustaa jäätä niin sydämissä kuin liukkailla ajoteillä.
Teksti: Tuuve Aro