Muslimiveljeskunta usuttaa kannattajiaan kapinaan

Egyptissä Muslimiveljeskunta kutsui kannattajiaan kansannousuun Kairossa tapahtuneen verisen yhteenoton jälkeen. Muslimiveljeskunta on vedonnut myös kansainvälisen yhteisön tukeen, jotta maan luisuminen sisällissotaan voidaan estää.

Egyptin armeija tulitti varhain aamulla kymmeniä Muslimiveljeskunnan kannattajia. Veljeskunnan mukaan armeija avasi tulen, kun syrjäytettyä presidenttiä Mohamed Mursia tukevat mielenosoittajat olivat kokoontuneet rukoilemaan armeijan tukikohdan eteen.

Maan terveysministeriö on vahvistanut 35 ihmisen kuolleen yhteenotossa. Valtiollisen televisiokanavan mukaan kuolleita on ainakin 42 ja loukkaantuneita satoja.

Armeijan mukaan Mursin kannattajat yrittivät tunkeutua rakennukseen väkisin. Armeija on raportoinut yhdestä sotilaskuolonuhrista. Lisäksi armeijan mukaan Mursin kannattajat kaappasivat kaksi sotilasta yhteenoton jälkeen.

Samaan aikaan kiistely väliaikaisen hallinnon nimityksistä jatkuu. Maan toiseksi suurin islamistipuolue, äärikonservatiivinen al-Nur-puolue ilmoitti vetäytyvänsä neuvotteluista aamun tapahtumien vuoksi.

(MTV3 – STT)

Lue myös:

    Uusimmat