Muslimikapinalliset vapauttivat neljä panttivankia

Muslimikapinalliset ovat vapauttaneet Kirgisiassa viikonlopun aikana neljä panttivankia. Jäljelle jääneiden 16 panttivangin kohtalosta ei edelleenkään ole tietoa, sanoivat kirgisialaisviranomaiset tänään.

Kirgisian presidentti Askar Akajev vannoi tänään, että Kirgisia ryhtyy kaikkiin mahdollisiin toimiin sissejä vastaan. -Vetoan kansalaisiin, jotta nämä pysyisivät rauhallisina ja yhtenäisinä, koska sitä tarvitaan kapinallisten kukistamiseen, Akajev sanoi. Viranomaisten mukaan panttivankeja pidetään erilaisissa piilopaikoissa vuoristoalueella. Vankien joukossa on myös neljä japanilaista kaivosinsinööriä.

Kapinalliset etenivät kohti Uzbekistania

Kapinalliset etenivät viime yönä lähemmäs Uzbekistanin rajaa, kertoi korkea-arvoinen puolustusministeriön lähde tänään. Kirgisian joukot avasivat tulen kapinallisia kohti Utsh-Korgonin kylässä noin kymmenen kilometrin päässä rajalta.

Kirgisialaissotilaat huomasivat eilen toisen kapinallisryhmän Uzbekistanin rajalla, sanoi nimettömänä pysytellyt lähde, joka oli juuri palannut selvitysmatkalta Kirgisiasta. Tiedot osoittavat ensimmäistä kertaa, että Tadzikistanista lähtöisin olevat kapinalliset lähenevät Uzbekistania. Kirgiisiviranomaiset uskovat, että maassa olevat kapinalliset yrittävät päästä Uzbekistaniin keskiviikkoon mennessä, jolloin vietetään Uzbekistanin itsenäisyyspäivää. Tähän asti kapinallisryhmät ovat olleet keskittyneinä Etelä-Kirgisiaan lähelle Tadzikistanin rajaa.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat