Muslimikapinalliset perustivat hallituksen Dagestaniin

Muslimiseparatistit ilmoittivat tänään perustaneensa hallituksen Dagestaniin. Tshetshenian pääkaupungissa Groznyissa julkistetussa lausunnossa sanotaan, että "Dagestanin islamilaiseen tasavaltaan" on perustettu hallitus, jonka johtoon tulee
.

Hallituksenmuodostajaksi nimetty Ramzanov edustaa Dagestanin suurinta kansallisuusryhmää avaareja ja on toiminut aktiivisesti muslimiliikkeessä vuosikymmenen ajan. Kapinallisten antamassa lausunnossa häntä kuvailtiin Dagestanin ja Tshetshenian muslimikansojen neuvoston, majlisin, jäseneksi.

Jeltsin: Venäjälle ei hätätilaa Dagestanin vuoksi

Presidentti Boris Jeltsin ei aio julistaa hätätilaa Venäjälle Dagentanin kriisin takia. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan Jeltsin pitää Venäjän tilannetta rauhallisena eikä hätätilaan ole mitään tarvetta.

Jeltsin, Boris, lähikuva, katsoo vas.


-Sanon tämän vielä kerran: Venäjälle ei tulla julistamaan minkäänlaista poikkeustilaa. Tilanne on rauhallinen ja normaali, Jeltsin sanoi uutistoimisto Interfaxin mukaan. Jeltsin vakuuttaa kuitenkin, että Venäjä torjuu raskain ottein muslimikapinallisten hyökkäyksen Dagestaniin.

Jeltsinin on huhuttu viime päivänä harkitsevan hätätilan julistamista koko Venäjälle. Sillion hän voisi halutessaan siirtää joulukuun parlamenttivaaleja ja ensi vuoden presidentinvaaleja.

Dagestanissa taistelut venäläisjoukkojen ja muslimisissien välillä ovat jatkuneet kiivaina Tshetshenian rajan tuntumassa sijaitsevien kylien hallinnasta. Tshetsheniaan julistettiin eilen poikkeustila, koska maan johto pelkää taistelujen leviävän Tshetshenian puolelle.

Venäjä: 400 sissiä kuollut

Venäjän sisäministeriö ilmoittaa, että Dagestanin 10 päivää kestäneiden taistelujen aikana on kaatunut lähes 400 kapinallista. Kapinalliset puolestaan ilmoittivat surmanneensa yli 20 venäläistä ja ottaneensa kaksi sotilasta vangiksi.

Sissit hallitsevat oman ilmoituksensa mukaan edelleen viittä kylää Dagestanissa. Kummankaan puolen ilmoittamia lukuja kaatuneista ei ole kyetty puolueettomasti vahvistamaan. Vuoristoisen maaston takia taisteluista on myös vaikea saada selvää kokonaiskuvaa.

Tshetsheniaan poikkeustila

Yksipuolisesti itsenäiseksi julistautunut Venäjän osatasavalta Tshetshenia julisti maahan tästä päivästä alkaen poikkeustilan, joka kestää kuukauden. Poikkeustilan aikana maassa on voimassa pimeän aikaan ulkonaliikkumiskielto. Kaikkien muiden tiedotusvälineiden paitsi valtiojohtoisen television toiminta on kielletty. Kaikki sotilasyksiköt, mukaanlukien rajavartiolaitos, ovat jatkuvassa hälytystilassa.

Dagestanin kapinallisia johtavat tshetsheenitaistelijat, joita maan virallinen, presidentti Aslan Mashadovin johtama hallinto ei näytä pystyvän hallitsemaan. Kapinalliset, joita johtaa tshetsheenipäällikkö Shamil Basaje julistivat viime viikolla Dagestaniin itsenäisen islamilaisen tasavallan ja ilmoittivat käyvänsä pyhää sotaa sen puolesta.

(MTV-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat