Muslimien pyhiinvaellus alkoi

Muslimien vuotuinen pyhiinvaellus alkoi tänään Minanlaaksosta Saudi-Arabiassa. Reitille on asennettu toista tuhatta valvontakameraa häiriöiden välttämiseksi.

Mekkaan kokoontuu joka vuosi tuhansia pyhiinvaeltajia.

Ainakin 1,7 miljoonaa muslimia aloitti tänään vuotuisen pyhiinvaelluksen noin viiden kilometrin päässä Mekasta sijaitsevasta Minanlaaksosta Saudi-Arabiassa, minne viranomaiset olivat pystyttäneet valtavan telttakylän. Arviolta 170 eri maasta saapuneet ihmiset olivat liikkeellä busseilla, autoilla ja jalkaisin.

Pyhiinvaeltajat viettävät yönsä Minassa rukoillen ja mietiskellen. Huomenna aamunkoitteessa alkaa pyhiinvaelluksen huipennus, kun muslimit nousevat Arafatvuorelle rukoilemaan. Pyhiinvaeltajien on oltava vuorella keskipäivästä auringonlaskuun asti. Arafatvuorella vietetyn rukouspäivän jälkeen pyhiinvaeltajat siirtyvät Muzdalifan laaksoon, josta he keräävät pieniä kiviä. Niillä kivitetään Minaan paluun jälkeen kolmea pylvästä, jotka symbolisoivat Saatanan kiusauksia.

Turvatoimet pyhiinvaelluksella ovat äärimmäisen tiukat. Reitille on asennettu toista tuhatta valvontakameraa, ja saudiviranomaiset ovat varoittaneet, että minkäänlaisia häiriöitä ei tulla suvaitsemaan. Pyhiinvaeltajien tarkkaa lukumäärää ei ole kerrottu, mutta viime viikolla Saudi-Arabian viranomaiset arvioivat yli kahden miljoonaan muslimin osallistuvan tämänvuotiseen pyhiinvaellukseen.

Pyhiinvaellus on yksi islamin viidestä keskeisestä pilarista. Jokaisen muslimin, jolla on siihen taloudelliset mahdollisuudet, tulisi tehdä se vähintään kerran elämässään.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat