Muslimeja surmattiin Sri Lankassa

Yksi onnistui pakenemaan ja on hoidettavana sairaalassa.

Yksitoista muslimimiestä surmattiin viikonlopun aikana Sri Lankan itäosassa, kertoi puolustusministeriö. Maatyöläisten silvotut ruumiit löydettiin tänään.

Armeija epäilee veriteosta tamilisissejä, joita on aiemminkin syytetty muslimien surmista maan itäosassa. Tamilisissit puolestaan syyttävät hallituksen joukkoja raakalaismaisesta joukkomurhasta.

Surmat tapahtuivat Panaman kaupungin lähellä tsunamin koettelemalla Amparan alueella, joka tähän mennessä on välttynyt pahimmilta taisteluilta. Hallituksen ja tamilisissien väliset väkivaltaisuudet ovat kiihtyneet uudelleen heinäkuusta lähtien.

Uhrit työskentelivät kasteluprojektissa Amparan alueella. Yksitoista löydettiin puolustusministeriön mukaan silvottuina, mutta yksi onnistui pakenemaan ja on hoidettavana sairaalassa.

Norjalaisten ja islantilaisten tulitaukotarkkailijoiden ryhmän oli määrä tutustua surmapaikkaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat