Musiikkityylien kirjoa Avantin Suvisoitossa

Keskiviikkona 27. kesäkuuta Porvoossa alkava Avantin Suvisoitto pomppii iloisesti aikakausista ja musiikinlajeista toiseen.

Suvisoiton säveltäjävieras on paljonpuhuttu, mutta vähän kuultu Mauricio Kagel. Argentiinalaissyntyinen, vuosikymmeniä Saksassa asunut Kagel tunnetaan musiikillisen teatterin kehittäjänä ja mielikuvituksellisten soitinkokeilujen tekijänä.

Kagelin tuotannosta kuullaan mm. Oliver Knussenin johtamassa orkesterikonsertissa Orchestrion Straat ja Kantrimiusik, sekä myöhäisillan klubilla mm. Zwei Akte, jossa esiintyvät tanssijat Minna Tuovinen ja Martin Heslop. Tanssijat aloittavat Zwei Akten alastomina ja pukevat teoksen kuluessa vaatteet päälleen.

Kagel on säveltänyt myös Suvisoiton fanfaarin, jolla Avanti avaa festivaalinsa ja juhlistaa 70 vuotta täyttävää säveltäjää. Toisen fanfaarin säveltää tilaisuutta varten Kimmo Hakola.

Porvoossa kuullaan myös Hakolan klarinettikonserton kantaesitys, jossa solistina toimii festivaalin suunnittelija ja Avantin taiteellinen johtaja Kari Kriikku.

Päätöskonsertissa Avantin kapellimestarina toimii Paavo Berglund, jonka päänumerona kuullaan Rahmaninovin kolmas sinfonia. Konsertti on ensimmäinen kerta, jolloin Avanti esiintyy Berglundin johdolla. Suvisoitto järjestetään 16. kerran 28. kesäkuuta-1.heinäkuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat