Musiikista apua aivoinfarktipotilaille

Musiikin kuuntelu voi tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan edistää aivoinfarktista toipuvien potilaiden kuntoutumista. Musiikkia kuunnelleet potilaat eivät myöskään olleet toipumisvaiheessa yhtä masentuneita tai hämmentyneitä kuin potilaat, jotka jäivät ilman musiikkielämyksiä.

- Musiikki pitäisi pistää soimaan mahdollisimman varhain aivoinfarktin jälkeen, sillä aivoissa tapahtuu tuolloin dramaattisiakin toipumiseen liittyviä muutoksia, joita ympäristön virikkeet voivat tehostaa. Tutkimuksessa havaittiin, että musiikkia päivittäin kuunnelleet potilaat toipuivat muita paremmin esimerkiksi kielellisen muistin ja tarkkaavaisuuden alueilla, totesi tutkija Teppo Särkämö Helsingin yliopistosta.

Musiikin kuuntelu aktivoi aivoissa laajaa hermoverkkoa, joka säätelee muun muassa vireystilaa, tarkkaavaisuutta, muistia sekä tunteita. Musiikin kuuntelun tiedetään parantavan mielialaa ja kognitiivista toimintakykyä, mutta sen merkitystä neurologisessa kuntoutuksessa ei Särkämön mukaan ole aiemmin juurikaan tutkittu.

Tutkimuksessa seurattiin kuudenkymmenen aivoinfarktiin sairastuneen potilaan toipumista viikon, kolmen kuukauden ja kuuden kuukauden kuluttua infarktista. Potilaat jaettiin joko musiikin tai äänikirjojen kuuntelijoihin sekä verrokkiryhmään, joka ei saanut mitään erityistä kuunneltavaa. Musiikin ja äänikirjojen kuuntelu aloitettiin noin viikon kuluttua infarktista, ja sitä jatkettiin vähintään tunnin päivässä seuraavan kahden kuukauden ajan.

Aiemmin on todettu, että ensimmäisten aivoinfarktin jälkeisten viikkojen ja kuukausien aikana potilaat viettävät yleensä lähes kolme neljäsosaa ajastaan sairaalassa toimettomana, vaikka tämä on parasta aikaa aivojen kuntoutukselle.

Tutkimuksessa olivat Helsingin yliopiston lisäksi myös Jyväskylän yliopisto ja Helsingin yliopistollinen keskussairaala.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat