Musharraf valittiin odotetusti Pakistanin presidentiksi

Tieto on päässyt julkisuuteen ennenaikaisesti. Mielenosoittajien joukko on protestoinut tänään Musharrafia vastaan.

Pakistanin sotilashallitsija Pervez Musharraf on valittu maan presidentiksi, kertovat viranomaiset ja televisio.

Tulos kerrottiin julkisuuteen, vaikka oikeus on kieltänyt sen. Maan korkeimman oikeuden mukaan tulosta ei olisi saanut kertoa ennen kuin oikeus on käsitellyt Musharrafia vastaan jätetyt valitukset.

Yli 200 opposition kansanedustajaa marssi ulos parlamentista heti vaalin alettua. He kuuluvat maanpaossa asuvan entisen pääministerin Benazir Bhutton Pakistanin kansanpuolueeseen (PPP). Jo aikaisemmin liki 200 vaalissa äänioikeutettua opposition edustajaa oli kieltäytynyt osallistumasta vaaliin.

Opposition mukaan Musharrafia ei voida valita presidentiksi, koska hän on edelleen armeijan ylipäällikkö.

Pakistanissa levottomuuksia

Pakistanin poliisi on ottanut yhteen mielenosoittajien kanssa maan luoteisosassa, Peshawarin kaupungissa. Mielenosoittajat vastustivat Musharrafin valintaa uudelleen maan johtoon.

Viranomaisten mukaan noin 300 mielenosoittajan joukko koostui pääasiassa lakimiehistä.

Mielenosoittajat heittelivät kiviä ja yrittivät polttaa poliisin panssariauton. Poliisi käytti patukoita joukon hajottamiseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat