Mainos

MTV Uutislive: Musertava yksinäisyys saa soittamaan kriisipuhelimeen jouluna

31:00

Joulu eroaa muista juhlapyhistä siinä, että siihen liittyy usein suorituspaineita itselle ja läheisille ja ihmiset stressaantuvat jo ennen pyhiä. Kun odotukset ovat korkealla, pettymyksetkin tuntuvat kovemmilta.

Suomen Mielenterveysseuran valtakunnalliseen kriisipuhelimeen on tullut pitkin joulukuuta soittoja, joissa varmistetaan, olemmeko jouluna auki normaalisti, kertoo MTV Uutisliveen vieraaksi saapuva kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter.

Jouluna soittavat yksinäiset ja riitautuneet

Vastoin yleisiä luuloja, jouluna ei soiteta muita pyhiä enempää kriisipuhelimeen. Koska joulua pidetään perinteisesti perhejuhlana, yksinäisyys tuntuu silloin erityisen musertavalta.

Yksinäisyyden taustalla on usein menetyksiä. Esimerkiksi ero, läheisen kuolema tai lasten maailmalle lähtö voi aiheuttaa surua. Mieleen voivat nousta myös entisten joulujen kipeät muistot: väkivalta tai lapsuudessa koetut ikävät tapahtumat.

Uutisliven juontaa Ripsa Koskinen-Papunen

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.