Mainos

Museoviraston säästöt jarruttaisivat rakentamista koko Suomessa

Museoviraston säästöpakko sekoittaa niidenkin elämän, jotka eivät koskaan edes käy museossa.

Virasto voi pahimmillaan pysäyttää lähes kaiken rakentamisen Suomessa. Useimmat suuret rakennushankkeet, tietyöt tai kaavanmuutokset tarvitsevat lausunnon museovirastolta.

Pääjohtaja Juhani Kostet kertoo MTV3:n uutisille, että leikkaukset tulevat kostautumaan lausuntoajoissa.

– Jos neljäsosa henkilökunnasta pistetään pihalle, kaavoitus tässä maassa hidastuu. Meidän on lain mukaan viranomaisena tutkittava ettei rakentaminen uhkaa arkeologisia aarteita, sanoo Kostet, myös kulttuuriperinnön tutkiminen ja säilyttäminen on Museovirastolle lailla säädetty tehtävä.

– Vaikka sulkisimme puolet kaikista Museoviraston 16 museosta, säästötarpeesta tulisi katettua vain 10-15 prosenttia, sanoo Kostet.

Hallituksen budjettiesityksessä Museovirastolle annettaisiin kolme miljoonaa euroa viimevuotista vähemmän, se on 15 prosenttia toimintamäärärahasta.

Tänään alkaneissa yt-neuvotteluissa irtisanomisuhka koskee 60 vakinaista työntekijää.

Käytännössä Museoviraston virkamiesten väheneminen voisi pysäyttää pitkäksikin aikaa melkein minkä tahansa rakennusprojektin metron rakentamista myöten.

Kulttuurisesti arvokkaiden rakennusten omistajat ovat saaneet tuta viraston vallasta ennenkin - sillä on oikeusomistajan mielipiteestä välittämättä päättää rakennusten ja ympäristöjen korjaustavoista, säilyttämisestä tai purkamiskiellosta.

Katso Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostetin haastattelu (Seitsemän uutiset 21.11.2011)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.