Blues on pitänyt maalinsa koskemattomana melkein kahdeksan erää peräkkäin. Tänään espoolaiset saavat vieraakseen Lahden Pelicansin.
Bluesilla on alla kaksi tyylipuhdasta kotivoittoa. Viime lauantaina siniset selättivät Ässät 4-0 ja tiistaina TPS kaatui samoin numeroin.
Edellisen kerran Bluesin maaliverkko heilui tasan viikko sitten, kun Ässien Eero Elo sivalsi pikkumustan verkkoon ajassa 22.07. Näin ollen Lauri Marjamäen miehistö on pitänyt oman pään puhtaana viimeiset 157 minuuttia 53 sekuntia.
Viime lauantaina Bluesin maalia vartioi Antti Ore, kun tiistain TPS-ottelussa torjuntavuorossa oli Juuso Riksman. 35-vuotias Riksman jatkaa maalinsuulla Pelicansia vastaan.
Bluesin riveissä nähdään tänään uutta virtaa kahden pelaajan voimin. HIFK:sta Espooseen siirtynyt Robert Nyholm viilettää kakkosvitjassa yhdessä Teemu Rinkisen ja Mark Leen kanssa.
Alkukauden Mestiksen Kiekko-Vantaassa pelannut Tomi Ståhlhammar asettuu kolmosketjuun. Muut hyökkääjät ovat Marco Rosa ja Juuso Ikonen.
