Murtovaras iski Beckhamien kotiin – nukkuivat itse yläkerrassa

Urheilutähtien luottokirurgi Sakari Orava jää eläkkeelle – veitsen alla ovat käyneet niin David Beckham kuin Lionel Messikin 4:22
David Beckhamin leikannut huippukirurgi jäi eläkkeelle vuonna 2019

Beckhamien kotiin murtauduttiin hiljattain, kun perhe oli itse kotona

David ja Victoria Beckhamin Lontoon arvokotiin murtauduttiin hiljattain, uutisoi Metro-lehti.

Pariskunta ja heidän 10-vuotias tyttärensä Harper olivat murtohetkellä kotona nukkumassa ja murto huomattiin vasta kun heidän poikansa Cruz saapui illanvietosta kotiin. Hän oli huomannut vierashuoneen ikkunan olleen rikottu. Cruz Beckham oli välittömästi herättänyt isänsä, joka oli hälyttänyt virkavallan paikalle.

Naamioitunut ryöstäjä oli The Sunin mukaan vienyt tuhansien puntien arvosta design-esineitä ja elektroniikkaa. Lehtitietojen mukaan samalla asuinalueella oli murtauduttu muihinkin taloihin samana yönä.

Beckhamien kerrotaan olevan hyvin järkyttyneitä tapahtuneesta ja The Sunin nimettömän lähteen mukaan he olivat onnekkaita, että rikolliset pääsivät vain vierashuoneeseen, ennen kuin poistuivat.

Lähteen mukaan valvontakamerat olivat tallentaneet murtomiehen, joka oli kiivennyt aidan yli ja murtautunut ikkunasta sisään.

Lähde on kertonut, että Beckhamien vartiointijärjestelmät ovat erittäin hyvät. Samalla asuinalueella asuva naapurusto on myös joutunut panostamaan turvajärjestelmiin.

Metro-lehden mukaan poliisin edustaja on vahvistanut julkisuuteen, että asuinalueelle oli tehty hälytys 1. maaliskuuta asuntomurtojen takia.

Lue myös:

    Uusimmat