Murtajat yhä täystyöllistettyjä

Jäämurtajien kiireet jatkuvat edelleen. Syynä murtajien täystyöllisyyteen on normaalia ankarampi jäätalvi.

Murtajia on vielä liikenteessä kahdeksan, kun niitä viime vuonna tähän aikaan tarvittiin vain viisi.

Pahin jäätilanne on Perämerellä, missä neljä Merenkulkulaitoksen vahvinta murtajaa avustaa laivoja satamaan. Ahtojäät hankaloittavat murtajien työtä erityisesti Oulun ja Kemin edustalla.

Jäämurtajia tarvitaan lisäksi Kaskisten ja Rauman tuntumassa sekä Suomenlahdella Helsingin itäpuolella.

Merenkulkulaitokselta arvioidaan, että Rauman edusta vapautuu jäistä parin viikon kuluttua. Suomenlahdella puolestaan on murtajille töitä vappuun saakka. Perämerellä jäistä päästään toukokuun puolivälissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat