Murrosikäinen tarvitsee kunnon unirytmin

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) muistuttaa unen merkityksestä nuoren hyvinvoinnille ja terveydelle.

Riittävällä unella on yhteys koulumenestykseen, tunne-elämän tasapainoon ja kasvuun sekä kehitykseen.

Murrosiässä unen tarve lisääntyy. MLL on lähettänyt kaikkien seitsemäsluokkalaisten koteihin kirjeen, jossa vanhempia muistutetaan unen merkityksestä murrosikäiselle.

Nukkuessa aivot ja koko keho keräävät uutta energiaa ja palautuvat rasituksista. Levänneenä nuori jaksaa keskittyä uuden oppimiseen koulussa ja harrastuksissa. Riittävä yöuni auttaa myös pitämään mielialan hyvänä ja virkeänä.

WHO:n tutkimuksen mukaan suomalaiset nuoret ovat kuitenkin Euroopan väsyneimpiä. Suurin syy väsymykseen on toistuvasti liian lyhyeksi jäävät yöunet.

Aikuinen on esimerkki

Koululaisen tavallisin uniongelma on unirytmin puute. Itsenäistyvän nuoren saaminen ajoissa sänkyyn ei aina ole vanhemmille helppo tehtävä.

Yläkoululainen on usein illalla virkeä ja siirtää mielellään nukahtamishetkeä myöhemmäksi. Säännölliset rutiinit, iltamenojen rajoittaminen ja tv:n, netin ja kännykän käytöstä sopiminen auttavat hyvän unirytmin syntymisessä. Yhteinen iltapala, jolla voi luontevasti vaihtaa päivän kuulumiset, on hyvä tapa rauhoittua ja valmistautua yöunille.

- Vanhempien antama esimerkki on nuorelle tärkeä malli. Järkipuhe tehoaa huomattavasti paremmin, jos vanhempi elää itse kuten opettaa, pääsihteeri Mirjam Kalland MLL:sta toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat