Murhaajan kirje: "Minulle sanottiin, ettei minua voida auttaa ellen satuta jotakuta"

Facebook-murhaajaksi nimetty Christopher James Dannevig on lähettänyt Sunday Telegraph-lehdelle kirjeen, jossa haluaa selittää tekoihinsa johtaneita syytä.

Puolitoista vuotta sitten 21-vuotias Dannevig surmasi 18-vuotiaan Nona Belomesoffin, jonka oli kutsunut tutustumaan luontoon ja villieläimiin Sydneyn laitamille.

Dannevig sai houkuteltua Belomesoffin paikalle teeskentelemällä Facebookissa olevansa riistanvartija.

Dannevig oli pidätetty jo marraskuussa 2008 tämän houkuteltua samalla tavalla uhrikseen 15-vuotiaan tytön.

Hän vei tytön maastoon, jossa hyökkäsi tämän kimppuun ja piti tätä vankinaan veitsellä uhaten. Tyttö pääsi kuitenkin pakenemaan ohikulkijan saavuttua paikalle.

Dannevig sai tapauksesta puolen vuoden vankeustuomion, josta hän vapautui maaliskuun 20. päivä 2010. Poliisin mukaan Dannevig otti samana päivänä yhteyttä Belomesoffiin, jonka murhasi myöhemmin.

Uhrin perhe: Dannevig tiesi mitä teki

Sunday Telegraph -lehdelle lähettämässään kirjeessä Dannevig kertoo elämänsä karanneen väärille raiteille jo hyvin nuorena. Kertomansa mukaan Dannevig diagnosoitiin psykoottiseksi 13-vuotiaana.

– Tapasimme naispsykologin. Minulle sanottiin, että käytökseni on psykoottista ja että siinä on skitsofrenian piirteitä. Mutta minulle sanottiin, ettei minua voida auttaa, ellen satuta tai tapa jotakuta.

Dannevig kertoo kirjeessään myös hankalasta nuoruudestaan ja puhuu väkivaltaisista kohtauksista, joiden aikana hän menetti muistinsa. Hän kertoo myös, ettei muista murhayöstä mitään samasta syystä.

Belomesoffin perhettä Dannevigin kirje ei vakuuta.

– Hän tiesi mitä teki. Hän teki sen tappamisen halusta, itkuinen Nina-äiti toteaa.

Dannevig on tunnustanut Belomesoffin murhan tällä viikolla. Hän odottaa parhaillaan tuomiotaan vankilassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat