Murha-Markkula kertoo syyn lisänimeensä – "poliiseja kismitti"

Pitkän uran iltapäivälehdessä tehnyt toimittajalegenda Hannes Markkula kertoo tuoreessa teoksessa mieleenpainuvimmista sattumuksista vuosien varrelta.

47 vuotta Ilta-Sanomissa työskennellyt Markkula tunnetaan muun muassa rikosjutuistaan. Häntä on kutsuttu laajasti myös "Murha-Markkulaksi", mikä ei pelkästään imartele miestä.

– En pidä liikanimestäni, sillä olen kunnon mies, Markkula kirjoittaa kirjassaan Presidenttien ja murhamiesten pöydissä (Teos).

– Usein on käynyt niin, että minulle aiemmin tuntemattomat ihmiset ovat ajatelleet, että olen joku murhamies.

Lisänimen Markkula sai jo uransa alkupuolella työkavereiltaan. Hän oli saanut vinkin pienen hiekkakuopan reunamilla olleesta, risuilla peitetystä ruumiista.

Markkula ja valokuvaaja olivat nopeasti paikalla, jo ennen poliiseja.

– Heidän tullessa paikalle istuin kivellä heitä odottamassa, mikä kismitti heitä suuresti, Markkula kirjoittaa.

Ruumis oli aiemmin kadonneeksi ilmoitetun nuoren naisen. 

Markkula oli päässyt jo tätä ennen vankilaan haastattelemaan miestä, jota epäiltiin tämän naisen sekä kahden muun surmista.

– Ei ollut aivan helppoa mennä samaan ahtaaseen ja ankeaan vankiselliin kolmoissurmaajaksi epäillyn miehen kanssa, Markkula muistelee.

Hän kysyi mieheltä suoraan, onko hän syyllinen vai syytön. Epäilty hermostui kysymyksestä hieman ja kiisti surmat.

Myöhemmin epäilty kuitenkin sai korkeimmassa oikeudessa kolmesta henkirikoksesta ja muista rikoksista yhteensä 25 vuotta kuritushuonetta.

Lue myös:

    Uusimmat