Muovinen tuhka-astia terassilla oli vähällä polttaa koko rakennuksen

Puiselle terassille jätetty muovinen tuhka-astia oli vähällä polttaa koko omakotitalon Kirkkonummella.

Hätäkeskus sai hälytyksen yöllä rakennuksen omistajalta, joka oli herännyt keittiön ikkunan halkeamiseen. Ikkuna oli mennyt rikki lämmön vaikutuksesta. Jo tuolloin rakennuksen kuisti oli ollut ilmiliekeissä. 

Ennan palokunnan saapumista rakennuksessa olleet kolme ihmistä yrittivät hillitä paloa vesiletkulla. Pelastuslaitoksen mukaan ensimmäisen yksikön tullessa paikalle palo oli kuitenkin jo levinnyt terassin lisäksi rakennuksen kattorakenteisiin.

Päivystävän palomestarin mukaan palo sammutettiin nopeasti pienellä määrällä vettä, eikä palo ehtinyt pureutua syvälle rakenteisiin. Rakennuksen kattorakenteita tuhoutui jonkin verran koko rakennuksen alalta.  Palomestarin arvion mukaan rahallinen vahinko noin 80 000 euroa. Rakennuksen sisätilat säilyivät hajuhaittoja lukuun ottamatta.

Palo oli syttynyt muovisesta tuhka-astiasta, joka oli puisella terassilla. Päivystävä palomestari muistuttaa, että tuhka-astiana tulee käyttää palamatonta astiaa eikä astia tule jättää kuistille vaan viedä heti kauemmaksi rakennuksesta.  Tuhka voi olla kuuma tai kyteä vielä pitkään polttamisen jälkeen, eikä sitä välttämättä huomaa kun tuhkaa tyhjentää tulisijasta.

Lue myös:

    Uusimmat