Muovia voi päätyä veteen vaikka paidan pesusta tai pallokentältä

Muovia voi päästä vesistöihin yllättävistä lähteistä, sanoo Suomen ympäristökeskus Syken meritutkija Outi Setälä.

Hän kertoo esimerkin Göteborgin seudulta, jossa päätettiin vaihtaa kaikkien jalkapallokenttien tekonurmet. Vanha tekonurmi otettiin pois ja pinottiin kentän laidalle. Huonosti kävi: muovinurmi lensi tuulen mukana mereen.

– Aina pitäisi alusta loppuun asti miettiä tuotteen elinkaari ja päättää sen päivät niin hyvin, ettei se pääse mereen, sanoo Setälä.

Setälä luettelee lisää esimerkkejä: Pintojen hiomisessa on alettu käyttää hiekkapuhalluksen sijasta muovikuulia. Yhden fleecepaidan pesussa irtoaa yli tuhat ohutta kuitua, jotka päätyvät huuhteluveden mukana viemäriin, vedenpuhdistamoon ja osa niistä aikanaan mereen.

Saksassa on löydetty mikromuoveja jopa kaupassa myytävästä hunajasta. Myönteistä kehitystäkin on tapahtunut. Muun muassa kosmetiikkajätit L'Oreal, Colgate, Johnson & Johnson ja Unilever ovat ilmoittaneet lopettavansa mikromuovien käytön tuotteissaan, kuten kuorintavoiteissa ja hammastahnoissa.

Setälän mukaan turhaan hysteriaan ei kuitenkaan ole aihetta. Ympäristökeskus on saanut soittoja nuorilta äideiltä, jotka ovat säikähtäneet kestovaipoista pesussa irtoavista kuiduista.

– Siitä huolimatta ympäristön kannalta on parempi, että käyttää kertakäyttövaippojen sijasta kestovaippoja, sanoo Setälä.

Lue myös:

    Uusimmat