"Muonionjoen jättilohi laiton tai pakastettu"

Muonionjoen jättilohen täytyy olla joko luvattomasti pyydetty tai sitten kolme viikkoa pakastimessa köllinyt, päättelee pohjoisen kalastusasiantuntija.

Jättilohitiedotteen laatinut toimittaja Sven Pahajoki kertoi eilen tietotekniikka-asiantuntijan vahvistaneen kuvauspäiväksi 9. syyskuuta.

- Kyllä kalasta julkaistun kuvan ja kalastussäännösten välillä on ristiriita. Tornion-Muonionjoen lohenkalastusaika päättyy puolessavälissä elokuuta Suomen puolella. Voihan se tietysti olla niin, että lohi on pakasteesta, murjaisee Ilkka Paaso, joka on Tornion-Muonionjoen ja Könkämöenon yhteislupa-alueen puheenjohtaja.

Kun STT julkaisi tänään ensimmäisen kerran Paason kommentin, Pahajoki välittikin yllättäen tiedon, jonka mukaan lohi on kuvattu alkuperäiseksi väitettynä pyyntipäivänä, eli 14. elokuuta.

Paaso sanoo, että kalasta otettu kuva puhuu joka tapauksessa jättisaalista vastaan.

- Internetissä on kuva maailman suurimmasta noin 40-kiloisesta kalasta, ja siihen verrattuna tämä saalis on ehkä noin 20-kiloinen, hän tuumaa.

Paaso ei ota kantaa siihen, mistä kala on pyydetty. Hän kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi Tornionjoessa rajan toisella puolella salakalastus voisi onnistua viranomaisten "lempeämmän" asenteen ansiosta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat