Muodin huipulle -catwalkin yllätys: Reta voitti

Muodin huipulle -sarjan räväkkä Reta Raven on saanut osakseen paljon kritiikkiä kanssakilpailijoilta ja monen mielestä Reta on päässyt jatkoon väärin perustein. Catwalkilla Reta näytti mihin pystyy ja voitti seitsemännen haastetehtävän.

Muodin huipulle -suunnittelijoiden seitsemäs tehtävä oli suunnitella cocktail-puku. Jokaiselle suunnittelijalle annettiin inspiraation lähteeksi jokin musiikkilaji.

Voiton vei kansamusiikista inspiroitunut Reta.

– Olin todella tyytyväinen asuun ja uskalsin toivoa, että voitto tulisi kotiin. Oli kyllä pieni epäilys, koska muillakin oli hienoja asuja, Reta kertoo.

Räväkkä kenkäsuunnittelija on joutunut kanssakilpailijoiden silmätikuksi ja monelle tulikin yllätyksenä, että Reta voitti haastetehtävän.

– Voitto toi itsevarmuutta, mutta olen aina ollut itsevarma ihminen töissä. Seuraavassa kisassa voitto ei kuitenkaan merkitse mitään. Sitten lähdetään taas pohjalta ja kiivetään ylöspäin, hän muistuttaa.

Reta myöntää, että stressi ja väsymys alkavat näkyä kilpailijoissa.

– Alussa tuntui surulliselta, kun kavereita tippui. Loppua kohden sen on ymmärtänyt, ettei tänne kaikki voi jäädä, siihen pitää tottua. Olen tyytyväinen, että olen itse mukana kilpailussa, hän toteaa.

Jäikö jakso näkemättä? Muodin huipulle uusintana AVA-kanavalla keskiviikkoisin kello 20.00.

Teksti: Minna Kosonen/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat